— Teidän veljenne ei ole nyt vapaana eikä voi antaa teille neuvoja; jos sallitte, niin minä teen sen hänen asemastaan.
— En tiedä, herra parooni, kuka…
— Teitä on kovasti loukattu, ja nähdessäni teidät tässä miettivässä asennossa luulen että epäilemättä ajattelette keinoja saadaksenne kostaa.
— Kostaa? Mergy kysyi, punastuen silmänvalkuaisiaan myöten.
— Eikö tuo pikku Comminges tyrkännyt teitä vastikään kovasti. Koko hovi on nähnyt tapauksen, ja se odottaa, että otatte sen hyvin pahaksenne.
— Mutta, Mergy virkkoi, eihän ole mitään tavatonta että salissa, joka on täynnä väkeä, joku vahingossa sattui minua tyrkkäämään.
— Herra de Mergy, minulla ei ole sitä kunniaa, että tuntisitte minut hyvin, mutta veljenne on hyvä ystäväni, ja hän saattaa teille sanoa, että koetan mikäli suinkin mahdollista täyttää sen jumalallisen määräyksen, että loukkaukset on unohdettava. En tahtoisi sotkea teitä ilkeään riitaan, mutta samalla uskon velvollisuuteni olevan sanoa teille, ettei Comminges tyrkännyt teitä erehdyksessä. Hän tyrkkäsi teitä, koska tahtoi teitä häväistä; ja vaikka hän ei olisi teitä nykäissytkään, niin hän kuitenkin on loukannut teitä; sillä ottaessaan maasta rouva de Turgis'n hansikkaan, hän anasti itselleen oikeuden, joka kuului teille. Hansikas oli teidän edessänne, ergo[47] teillä yksin oli oikeus ottaa se maasta ja antaa takaisin sen omistajalle. Mutta katsokaapas, kääntykääs, niin voitte nähdä salin perällä Comminges'n joka osoittaa teitä sormellaan ja pilkkaa teitä.
Käännyttyään Mergy huomasi Comminges'n, jolla oli viisi kuusi nuorta miestä ympärillään, ja joille hän kertoi nauraen jotain, mitä nämä näyttivät uteliaina kuuntelevan. Ei mikään osoittanut, että olisi siinä ryhmässä ollut hänestä kysymys, mutta Mergy tunsi rakastettavan neuvonantajansa sanojen johdosta kovasti sydäntyvänsä.
— Tahdonpa mennä häntä puhuttelemaan metsästysretken perästä, ja kyllä minä hänelle…
— Ei! älkää koskaan lykätkö moisen hyvän päätöksen täytäntöönpanoa; te muuten vihoitatte Jumalaakin paljon vähemmän, jos annatte vihamiehellenne haasteen heti loukkauksen tapahduttua, kuin jos tekisitte sen vasta sitten, kun teillä jo on ollut aikaa harkita asiaa. Kiivastuksissanne, joka on ainoastaan heikkouden synti, te määräätte, milloin ja missä kohtaatte vastustajanne taistellaksenne hänen kanssaan; ja jos te sitten taistelette, niin teette sen ainoastaan välttääksenne suurempaa, nimittäin sanassaanpysymättömyyden syntiä. Mutta minähän unohdan, että puhun protestantille. Oli miten oli, sopikaa heti kohtaamisesta hänen kanssaan; minä saatan teidät heti puheisiin hänen kanssaan.