— Herra varjelkoon, Mergy sanoi lehahtaen tulipunaiseksi, uskomasta mokomiin paavilaisten pyhäinjäännöksiin; mutta, jos minun on määrä tänään päättää päiväni, niin tahdon hänen saavan tietää, että minulla kaatuessani oli tämä pantti povellani.
— Sitä narrimaisuutta! kapteeni huudahti kohauttaen olkapäitään.
— Tuossa on kirje äidilleni, Mergy sanoi hiukan vapisevalla äänellä. George otti sen sanaakaan virkkaamatta, ja mennen pöydän luo hän avasi pienen raamatun, ja luki sitä voidakseen hillitä mielenliikutustaan, kun taas hänen veljensä, lopetellessaan pukeutumistaan, solmieli niitä lukemattomia nauhoja joita siihen aikaan puvussa pidettiin.
Ensimäisellä sivulla, joka aukeni hänen silmiensä eteen, kapteeni luki seuraavat sanat: "Toukokuun 1 p. 1547 syntyi poikani Bernard. Herra! Varjele häntä kaikesta pahasta! Herra taluta häntä sinun tielläsi." Hän purasi kovasti huultaan ja heitti kirjan pöydälle. Mergy, joka näki tämän liikkeen, luuli jonkun jumalattoman ajatuksen juolahtaneen veljensä mieleen; hän otti raamatun käteensä vakavan näköisenä, asetti sen kirjailtuun koteloon, ja lukitsi sen kaappiin osoittaen kaikin tavoin pitävänsä sitä mitä suurimmassa arvossa.
— Se on äitini raamattu, hän sanoi.
Kapteeni käveli huoneessaan edestakaisin, vastaamatta mitään.
— Eikö olisi jo aika lähteä? Mergy kysyi, pistäen miekkavyönsä soljen kiinni.
— Ei vielä, ja meillähän on nyt aamiaisaika.
Molemmatkin istuutuivat pöytään, jolla oli useanlaisia leivoksia ja suuri hopeakannu täynnä viiniä. Syödessään he keskustelivat kauvan ja näköjään mielenkiinnolla tämän viinin ansioista verraten sitä muihin lajeihin, joita kapteenin kellarissa oli, koettaen kumpikin näin tyhjänpäiväisillä puheilla peittää todellisia ajatuksiaan.
Kapteeni nousi ensiksi pöydästä.