— Voi! tämä oli ensimäinen kerta, Mergy vastasi. Mutta Herran nimessä, menkää auttamaan ystäväänne!
— Piru vieköön! sillä tavalla kuin olette häntä pidelleet, ei hän tarvitse apua; tikari on tunkeutunut aivoihin, ja isku oli niin hyvä ja niin lujasti annettu että… Katsokaapas hänen kulmakarvojaan ja poskeaan, tikarin kädensuoja on painanut siihen leimansa kuin sinetti vahaan.
Mergyn kaikki jäsenet alkoivat vavista, ja suuret kyyneleet valuivat yksitellen hänen poskilleen.
Béville otti maasta tikarin ja tutki tarkkaan verta, jota sen uurteet olivat täynnä.
— Siinä on kapine, jolle Comminges'n nuoremman veljen pitää uhrata komea vahakynttilä. Tämä sievä tikari tekee hänestä muhkean omaisuuden perijän.
— Lähdetään pois… Vie minut pois täältä, Mergy sanoi tukahtuneella äänellä, tarttuen veljensä käsivarteen.
— Älä ole milläsikään, George sanoi, auttaessaan häntä pukemaan takkinsa ylleen. Lopultakaan ei tuo kuollut ansaitse liikoja surkuttelemisia.
— Comminges parka! Béville huudahti. Ja ajatella että sait surmasi nuoren miehen kädestä, joka on ensi kerran kaksintaistelussa mukana, sinä, joka olet taistellut lähes sata kertaa! Comminges parka!
Se oli hänen hautapuheensa loppu.
Luodessaan viimeisen katseen ystäväänsä Béville huomasi vainajan kellon, joka sen ajan tavan mukaan oli ripustettuna hänen kaulaansa.