Suurimman ja pysyvimmän maineensa hän kuitenkin saavutti kirjallisella tuotannollaan. Hän alkoi kirjailija-uransa julkaisemalla kokoelman jännittäviä, keskitettyjä ja voimakasta intohimoa kuohuvia pikkunäytelmiä, joista vanha Goethe lausui, ettei ikinä ollut niin kypsää taiteellista työtä 23-vuotiaalta odottanut. Mériméen varsinainen suuruus on kuitenkin etsittävä novellien ja lyhyehköjen romaanien alalta, missä hän on voittamaton mestari. Muuan hänen kirjailijaluonteensa huomattavimpia piirteitä on halu pöyristyttää lukijaa hirveiden aiheiden tyynellä ja asiallisella kuvaamisella. — Hänen kypsyneimmät, taiteellisimmat ja tunnetuimmat romaaninsa ovat espanjalais-aiheinen Carmen ja korsikkalaistarina Colomba. Edellisestä on, kuten tunnettua, muodostettu komea ooppera, joka Bizet'n ihanan musiikin siivillä on tullut kuuluisaksi kautta maailman.
Tieteellisten ja kaunokirjallisten ansioittensa tähden Mérimée jo v. 1845 kutsuttiin Ranskan akatemian jäseneksi.
Orjakauppias Tamango.
Kapteeni Ledoux oli hyvä merimies. Hän oli alkanut tavallisena matruusina ja siitä ylennyt perämiehen apulaiseksi. Trafalgarin tappelussa eräs puunpirstale musersi hänen vasemman kätensä, joka täytyi leikata pois, ja hän sai sitten eronsa hyvillä todistuksilla. Rauhallinen elämä ei häntä kuitenkaan miellyttänyt, ja niin pian kuin tilaisuus merelle-lähtöön tarjoutui, meni hän eräälle kaapparilaivalle palvelukseen toisena luutnanttina. Muutamista merisaaliista saamillansa rahoilla hän osti kirjoja ja tutki tietopuolisestikin purjehdusoppia, jonka hän jo käytännöllisesti vallan hyvin tunsi. Aikaa myöten hän kohosi erään kolmella kanuunalla ja kuudellakymmenellä miehellä varustetun kaappariristeilijän kapteeniksi, ja Jerseyn rantapurjehtijat muistelevat vieläkin hänen urotöitään.
Rauha häntä huolestutti: sodan aikana hän oli koonnut pienen omaisuuden, jota hän toivoi voivansa lisätä englantilaisten kustannuksella. Välttämättömyys pakotti hänet antautumaan rauhallisiin toimiin, ja ollen tunnettu päättäväiseksi ja kokeneeksi mieheksi sai hän helposti laivan kuljetettavakseen. Kun orjakauppa kiellettiin ja kun sen harjoittajain täytyi osata välttää ranskalaisten tullimiesten valppautta, mikä muuten ei kovin vaikeaa ollutkaan, mutta sitäpaitsi — ja se olikin paljon uhkarohkeampaa — pelastautua englantilaisten risteilijäin kynsistä, kävi kapteeni Ledoux tärkeäksi mieheksi ebenpuun kuljettajille. [Näin nimittivät orjakauppiaat itseänsä.]
Eroten huomattavasti useimmista muista merimiehistä, jotka hänen tavallaan ovat kauan aikaa viettäneet ikäviä päiviä alemmissa viroissa, ei hänellä ollut vähimmässäkään määrässä sitä suurta vastenmielisyyttä uudistuksia kohtaan ja sitä taipumusta vanhoillisuuteen, minkä hänenlaisensa tavallisesti säilyttävät ylempiin arvoihin kohottuaan. Kapteeni Ledoux oli päinvastoin ollut ensimäinen suosittamaan isännälleen rautaisten vesisäiliöiden käyttämistä. Hänen laivassaan olivat käsi- ja jalkaraudat, joita neekerilaivoissa on varastoittain, valmistetut uuden järjestelmän mukaan ja ruostumisen välttämiseksi huolellisesti vernissatut. Mutta suurimman kunnioituksen hän voitti orjakauppiaiden keskuudessa teettämällä oman suunnitelmansa mukaan orjakauppaa varten aiotun, nopeakulkuisen, kapean ja sotalaivan pituisen prikin, johon kuitenkin mahtui sangen suuri lukumäärä mustaihoisia. Nimeksi sille pantiin Toivo. Kapeat ja limitetyt välisillat hän tahtoi ainoastaan kolme jalkaa ja neljä tuumaa korkeiksi väittäen, että tämä tila salli kooltaan ihmismäisten orjain mukavasti istua; ja mitä heidän tarvitsee seisoalleen nousta?
— Siirtomaihin tultuaan, sanoi Ledoux, he saavat seisoa liiaksikin!
Nojaten selkäänsä laivan kupeisiin ja jakautuneina kahteen yhdensuuntaiseen riviin istuivat mustaihoiset niin, että heidän jalkojensa eteen jäi tyhjää tilaa, joka kaikissa muissa neekerilaivoissa jätetään käytäväksi. Ledoux ymmärsi sijoittaa tällekin välille muita neekereitä, jotka lepäsivät kohtisuoraan toisia vastaan. Näin mahtui hänen laivaansa kymmenkunta neekeriä enemmän kuin muihin, tonniluvultaan samankokoisiin. Tarkasti ottaen olisi heitä siihen voinut sijoittaa enemmänkin; mutta täytyyhän olla inhimillisyyttä ja jättää neekerillekin ainakin viisi jalkaa pitkä ja kaksi leveä temmellystila tuon yli kuusiviikkoisen purjehdusmatkan ajaksi. »Sillä», sanoi Ledoux isännälleen puolustaaksensa tätä vapaamielistä toimenpidettä, »ovathan neekeritkin yhtäkaikki ihmisiä niinkuin valkoihoisetkin».
Toivo lähti Nantesista eräänä perjantaina, kuten taikauskoiset ihmiset myöhemmin huomauttivat.
Tarkastajat, jotka tutkivat juurtajaksain koko prikin, eivät huomanneet kuutta suurta rautakirstua täynnä käsi- ja jalkarautoja sekä n.s. rautaisia oikeudentankoja, jotka ties mistä lienevätkin nimensä saaneet. Ei heitä myöskään kummastuttanut se tavaton veden paljous, millä Toivo oli varustautunut, vaikka se paperiensa mukaan ei aikonut edemmä kuin Senegaliin vaihtamaan puutavaroilla norsunluuta. Matka ei tosin ole pitkä, mutta eihän varovaisuuskaan voi haitata. Jos esim. sattuisi tyyni tapaamaan, niin mihinkäs siellä ilman vettä jouduttaisiin?