— Missä on vanhin kapteeni? kysyi hän eräältä kersantilta.
Kersantti kohautti olkapäitään sangen merkitsevällä tavalla.
— Entä vanhin luutnantti?
— Tämä eilen saapunut herra tässä, sanoi kersantti vallan tyynellä äänellä.
Eversti hymyili happamesti.
— No niin, hyvä herra, te siis komennatte päällikkönä; varustakaa heti linnoituksen portti näillä muonavaunuilla, sillä vihollinen on vielä voimakas, mutta kenraali C… tulee avuksenne.
— Eversti, sanoin minä, te olette kai pahoin haavoittunut?
— Yks'kaikki, ystäväni, mutta varustus on valloitettu!
Arpapeli.
Liikkumattomina riippuivat purjeet mastoja vasten; meren pinta oli kirkas kuin peili, ilma tukahuttavan kuuma ja tyven vallan toivoton.