Ligner nuoremman poikansa Barthelin seurassa asettui pensaikkoon oikealle puolen tietä, Fritz ja Sam piiloutuivat toiselle puolelle.
Oltiin sovittu, että Fritz, Sam ja Barthel ampuisivat Jervisin tovereita ja Ligner itse hyökkäisi Jervisin kimppuun.
Noin kymmenen minuuttia oli kulunut miesten tulosta virralle, eikä vielä näkynyt Jervisiä kumppaneineen. Sentähden oli syytä pelätä heidän kulkeneen virran yli toisesta paikasta ja olevan nyt takaa-ajajistaan edellä. Siten olisi mahdollisesti menetetty niin vaivaloisesti saavutettu ennätys, ja kun sen lisäksi yökin kohta tuli, oltiin vähällä menettää toivo saada rosvot kiinni, kun nämä pimeässä helposti voisivat päästä pakoon.
"Tuolla ne tulevat", kuultiin Barthelin äkisti kuiskaten sanovan, ja nyt kuuluivat hevosten askeleet kuuntelevien korviin.
Joku minutti jälkeenpäin saapuivat ratsastajat rannalle; mutta nyt oli tullut jo niin pimeä, ettei kukaan kyennyt tuntemaan heitä. Ainoa, mikä pimeässä voitiin havaita oli se, että yhdellä, hevosella ratsasti kaksi henkilöä, ja tässä oli kylliksi vakuutta Lignerille ja hänen seuralaisilleen siitä, että ratsastajat todellakin olivat heidän takaa-ajettaviansa. Kolme pyssymiestä tähtäsi, ja sillä aikaa kuin Ligner hyökkäsi hevosen luo, jonka selässä oli kaksi ratsastajaa, ampuivat hänen toverinsa toisia.
Ahdistetut, jotka pimeässä eivät voineet nähdä vastustajistansa muuta kuin ainoastaan heidän kivääriensä tulen, hämmästyivät ja säikähtyivät, niin etteivät yrittäneetkään tekemään vastarintaa, vaan ratsastivat niin nopeaan kuin voivat matalan virran yli ja katosivat pimeyteen.
Mutta Jervis tunsi äkisti mustan olennon pidättävän itseään tarttumalla hevosen ratsastimiin. Ratsastaja otti heti esille revolverin ampuakseen tuntematonta päällekarkaajaa, samalla kun tämä taas kohotti kiväärinsä perän häntä kohti.
Saatuaan kivääristä iskun kasvoihinsa, horjahti Jervis taaksepäin hevosen selässä, joka karkasi pystyyn; mutta samassa kaatui Ligner luodin satuttamana maahan.
Hetkisen näytti siltä, kuin Jervis saamastaan voimakkaasta lyönnistä putoaisi hevosen selästä, mutta oltuaan pari kertaa vähällä keikahtaa kumoon, tointui hän, ja ennenkuin toiset ahdistajat olivat ennättäneet Lignerin avuksi, kannusti Jervis hevosta ja ajoi hurjaa vauhtia vastaiselle rannalle.
"Me ratsastamme hänen jälkeensä!" huusi Fritz tovereilleen, mutia ennenkuin he ennättivät hypätä hevosten selkään, oli Jervis vankineen jo kadonnut pimeyteen.