Syksy oli tullut, mutta aurinko paistoi kirkkaasti levittäen niin tukahduttavaa kuumuutta, että olisi luullut olevansa keskellä kesää, jollei puiden kirjavuus olisi ollut todisteena myöhäisestä vuodenajasta.
Orbonne-joen vesistä rannikkoa etelä-Arkansasissa kulki metsästäjä pyssy kädessä ajamassa vesilintuja, ja hänen iso, täysinäinen jahtilaukkunsa todisti metsästyksen onnistuneen.
Päättäen metsästäjän parrattomasta naamasta oli hän aivan nuori mies, mutta hänen vartalonsa oli iso ja lujarakenteinen.
Metsän juhlallisen hiljaisuuden katkaisi äkisti koiran haukunta, joka, kuului jokseenkin etäältä virran vastaiselta rannalta.
Nuori metsästäjä pysähtyi kuunnellen tarkkaavaisesti.
"Epäilemättä", mumisi hän itsekseen, "on taas päästy paenneen neekerin jälille."
Tämä arvelu näyttäytyikin todeksi ennemmin kuin metsästäjä oli odottanut; sillä muutama silmänräpäys myöhemmin ilmestyi vastaisen rannan pensastosta musta olento, joka empimättä heittäytyi veteen ja ui siihen suuntaan, jossa metsästäjä seisoi.
Tämä antoi pyssynperän vaipua maahan ja otti esille luodin, jonka hän työnsi pyssynpiippuun haulipanoksen päälle.
Muutama sekunti jälkeenpäin oli pakolainen uinut virran yli, joka tältä kohdalta oli aivan kapea, ja seisoi nyt metsästäjän edessä.
Nähdessään edessään seisovan aseellisen miehen, näkyi neekeriparan kasvoilla toivottomuuden ja epäilyksen ilme, ja perin väsyneenä kestämistään ponnistuksista, vaipui hän maahan odottamaan kohtaloaan.