"Älä ole peloissasi, poikani", sanoi metsästäjä ystävällisesti, "sinä olet nyt vapaa, ja niin kauan kuin minä voin estää, en salli hiuskarvaakaan päästäsi vahingoittaa."
Tämä äkillinen muutos toivottomuudesta ja epäilyksestä varmaan turvaan ja tieto, että hän nyt oli kohdannut ihmisen, joka ei ole hänen kiusaajansa eikä takaa-ajajansa, vaan suojelija ja auttaja, vaikutti aivan valtavasti neekeriparkaan. Hän ei varmaan koskaan ollut saanut osakseen näin ystävällistä kohtelua, ja hän voi ainoastaan sammaltaa sanat: "kiitos massa", jolloin hänen silmänsä täyttyivät ilon ja kiitollisuuden kyyneleistä. Hän tahtoi nyt tarttua pelastajansa, käteen viedäkseen sen huulilleen, mutta tätä ei tämä kuitenkaan sallinut.
Nuoren metsästäjän koko huomio kiintyi nyt vastaiseen rantaan, josta takaa-ajavan koiran haukunta lähenemistään läheni.
Mutta samalla kuului myös useamman miehen ääni, jotka ratsastaen seurasivat koiraa.
Samasta paikasta, josta neekeri äsken oli ilmestynyt, tuli nyt koira näkyviin ja heittäytyi myös veteen.
Jotta metsästäjä voisi pelastaa neekerin, oli hänen välttämätöntä estää koiraa pääsemästä rannalle.
Kun eläin oli ennättänyt puolitiehen virtaa, tähtäsi metsästäjä silmänräpäyksen ja laukasi.
Kun savu oli haihtunut, ei koiraa enää näkynyt ja ainoastaan tumma veripilkku näytti paikan, mihin se oli vajonnut.
Pikaisesti latasi metsästäjä pyssynsä uudelleen, sillä hänen täytyi nyt olla valmiina puolustamaan niin hyvin turvattiaan kuin itseäänkin takaa-ajajilta.
Näitä ei tarvinnutkaan kauan odottaa, sillä kohta koiran kadottua, ilmestyivät ne pensaikkoon.