»Ettekö tekin ole mukana näytelmässä?» kysyi Binoi.
»Jos kaikki näyttelisivät, niin kuka täyttäisi katsomon?» vastasi
Sutšarita.
Binoilta ja Sutšaritalta ei yleensä puuttunut puheenaihetta, mutta tänään tuntui olevan jokin asia estämässä heitä vapaasti puhumasta. Sutšarita oli päättänyt olla kääntämättä keskustelua Goraan, kuten tavallisesti, ja Binoinkaan ei ollut helppo mainita ystävänsä nimeä ajatellessaan, että Lolita ja kenties kaikki perheen jäsenet pitivät häntä, Binoita, Goran orjallisena saattolaisena.
Lausuttuaan Binoille joitakin satunnaisia huomautuksia Sutšarita ei havainnut mitään muuta pelastuskeinoa kuin alkaa keskustella Satišin kanssa hänen kuvakeräelmänsä eduista ja puutteista, Hän sai Satišin vihan kuohahtamaan moittimalla kuvien järjestelyä, ja Satiš kiisteli hänen kanssaan kimein äänin.
Binoi silmäili sillävälin alakuloisena pöydällä lepäävää hylättyä oleanderkimppuansa ja ajatteli loukatun ylpeyden tunnoin: »Lolitan olisi pitänyt ottaa vastaan minun kukkani, ellei muuten, niin ainakin kohteliaisuudesta.»
Yhtäkkiä kuului askelia, ja Sutšarita säpsähti kovin nähdessään Haranin astuvan huoneeseen. Hänen säikähtynyt ilmeensä oli niin selvä, että hän punastui Haranin katseesta.
Istuutuessaan Haran sanoi Binoille: »Eikö Gora Babunne olekaan tänään mukananne?»
»Kuinka niin?» kysyi Binoi ärtyneenä joutavasta kysymyksestä.
»Kaipaatteko häntä?»
»On erinomaisen harvinaista nähdä teidät hänen olematta näkyvissä», vastasi Haran. »Sentähden minä kysyn.»
Binoi oli niin harmissaan, että sitä salatakseen sanoi äkkiä: »Hän ei ole Kalkuttassa.»