Kuinka hänellä olikaan sydäntä kohottaa kättänsä Goraa vastaan torjuen? Sutšarita tunsi mielessään tapahtuvan valtavan taistelun ja puhkesi kyyneliin. Hänen sydäntään särki se, että Gora oli voinut saattaa hänet sellaiseen vaikeuteen ja oli ilman minkäänlaisia tunnonvaivoja karannut pois; mutta samalla tuo sydämentuska häntä surkeasti hävetti.
NELJÄSKOLMATTA LUKU.
Oli päätetty, että Binoin tuli dramaattiseen tapaan lausua Drydenin runoelma »Soiton voima» ja että tyttöjen piti asianmukaisissa puvuissa esittää runoelmassa esiintyviä aiheita. Sitäpaitsi piti tyttöjen esittää englanninkielisiä lauluja ja lausuntakappaleita.
Baroda-rouva oli kerran toisensa jälkeen vakuuttanut Binoille, että hänet harjoitettaisiin hyvin tehtäviinsä. Hän itse tosin ei osannut paljoakaan englanninkieltä, mutta hänen tuttavapiirissään oli pari kolme asiaan hyvin perehtynyttä henkilöä. Mutta kun harjoitukset sitten pidettiin, niin Binoi hämmästytti noita asiantuntijoita lausunnallaan, ja Baroda jäi kerrassaan vaille tämän alokkaan harjoittamisesta koituvaa iloa. Niidenkin, jotka eivät aikaisemmin olleet pitäneet Binoita minään erikoisena, oli pakko häntä kunnioittaa, kun huomasivat, kuinka etevästi hän käytteli englanninkieltä. Itse Haran kehoitti Binoita tilaisuuden sattuessa sepittämään artikkeleja hänen sanomalehteänsä varten, ja Sudhir alkoi ahdistaa häntä pitämään englanninkielen luentoja ylioppilaiden seurassa.
Lolita oli omituisessa mielentilassa. Toisaalta hän oli mielissään siitä, että Binoi oli siinä määrin riippumaton kenenkään muun avustuksesta, mutta toisaalta hän kumminkin tunsi itsensä loukkaantuneeksi. Hänen mieltänsä kuohutti se ajatus, että Binoi omien voimiensa tunnossa voisi lakata toivomasta voivansa oppia jotakin heiltä.
Lolita ei itsekään käsittänyt, mitä hän Binoista tahtoi ja miten voisi jälleen saavuttaa mielentyyneyden. Siitä johtui, että hänen tyytymättömyytensä alkoi ilmetä kaikissa pienimmissäkin yksityisseikoissa ja kohdistui aina Binoihin. Lolita ymmärsi varsin hyvin, ettei sellainen menettely ollut oikeamielistä eikä kohteliastakaan. Se pahoitti hänen mieltänsä, ja hän yritti parhaansa mukaan pidättyä, mutta pienimmänkin aiheen nojalla sai jokin sisäinen ärsytys äkkiä hänet valtoihinsa ja hän tuiskahti jälleen tavalla, jota ei kyennyt itsekään puolustamaan.
Aluksi hän oli ahdistellut Binoita, kunnes tämä suostui ottamaan osaa näytelmään, ja nyt hän teki parhaansa saadakseen hänet siitä luopumaan. Mutta kuinka olisikaan Binoi voinut vetäytyä pois asiain tällä kannalla ollen kumoamatta samalla koko suunnitelmaa? Sitäpaitsi oli luultavasti hänen omien kykyjensä ilmitulo vaikuttanut siihen suuntaan, että hän itsekin oli kerrassaan innostunut.
Vihdoin Lolita eräänä päivänä sanoi äidilleen: »Minä en tosiaankaan voi enää jatkaa näitä harjoituksia!»
Baroda-rouva tunsi toisen tyttärensä liiankin hyvin ja kysyi häneltä harmistuneena: »Miksi et, mikä sinua nyt vaivaa?»
»En voi, siinä kaikki», vastasi Lolita. Asian laita oli tosiaankin niin, että siitä hetkestä, jolloin ei enää käynyt päinsä pitää Binoita aloittelijana, Lolita oli ollut aivan haluton lausumaan kappalettaan tai harjoittelemaan esitettäväänsä osaa Binoin läsnäollessa. Hän harjoitteli yksin, toisten joutuessa siten kärsimään suurta hankaluutta; mutta asiaa ei käynyt auttaminen; toisten täytyi myöntyä ja pitää harjoituksiaan niinkuin parhaiten osasivat.