Neljäkymmentäseitsemän onnetonta kyläläistä oli pistetty lukkojen taakse ilman asianmukaista tutkimista, vain varoittavaksi esimerkiksi toisille.
Poistuttuaan tuomarin luota Gora lähti etsimään asianajajaa, ja hänelle sanottiin, että Satkori Haldar oli paikkakunnan parhaita. Saavuttuaan hänen luokseen Gora havaitsi hänet vanhaksi koulutoverikseen.
»Totisesti, siinä tulee Gora!» huudahti Satkori. »Mikä sinut tänne tuo?»
Gora selitti haluavansa anoa Ghosipuran pidätettyjä laskettavaksi vapaalle jalalle takuuta vastaan.
»Kuka käy takuuseen?» kysyi Satkori.
»Minä tietenkin.»
»Voitko käydä takuuseen neljänkymmenenseitsemän henkilön puolesta?
Siinä tarvitaan pelkkiin kulunkeihin melkoinen summa.»
Seuraavana päivänä anomus esitettiin asianmukaisessa järjestyksessä. Mutta tuomari oli tuskin ehtinyt huomata eilisen pitkän miehen pölyisine vaatteineen ja turbaaneineen, kun hän jyrkästi kieltäytyi anomukseen suostumasta. Niin jäivät muiden muassa neljäntoista vuoden ikäiset pojat ja kahdeksankymmenen ikäiset vanhukset kitumaan vankilaan.
Gora kehoitti Satkoria ottamaan heidän asiansa ajaakseen, mutta viimeksimainittu sanoi: »Mistä aiotkaan saada todistajia? Kaikki ne, jotka olivat näkemässä, ovat nyt vankeudessa! Sitäpaitsi on koko lähiseutu terrorisoitu sahibin loukkaamista seuranneen tutkimuksen aikana. Tuomari on alkanut epäillä kapinaliikkeeseen kuuluvien sivistyneiden henkilöiden olevan asiassa osallisina. Jos esiinnyn kovin hyökkäävästi, niin hän voi epäillä minuakin! Englantilaisten täkäläiset sanomalehdet valittavat alinomaa, että englantilaisten elämä käy epävarmaksi, jos maan asukkaiden sallitaan muuttua liian julkeiksi. Mutta sillävälin käy asukkaiden elämä omassa maansa melkein mahdottomaksi. Minä tiedän, että sorto on hirmuinen, mutta ei ole mitään keinoa sen torjumiseksi.»
»Eikö ole mitään keinoa!» huudahti Gora. »Miksi emme —?»