Aina tähän saakka Binoin elämässä ei ollut milloinkaan sellaista, mitä hänen olisi tarvinnut salata tältä äidiltänsä, ja hän oli tottunut esittämään hänelle kaikkein jokapäiväisimpiäkin huoliansa. Mutta siitä saakka, kun hän oli tutustunut Pareš Babun perheen jäseniin, oli hiipinyt mieleen epäröivä tunne, joka ei ollut vaikuttanut terveellisesti. Nyt, kerrottuaan jälleen kaikki vaikeutensa Anandamojin myötätuntoisten ja ymmärtävien korvien kuultaviin, hän tunsi mielensä sanomattomasti keventyneen. Hänen viimeisen kokemuksensa puhtaus olisi joutunut kärsimään, ellei hän olisi saanut laskea sitä ikäänkuin uhrilahjana Anandamojin jalkojen eteen, — jonkinlainen arvottomuuden tahra olisi jäänyt halventamaan hänen rakkauttansa.
Yöllä Anandamoji mietti asiaa joka puolelta. Hän tunsi Goran elämän ongelman käyvän yhä sekavammaksi, mutta samalla näytti siltä, kuin sen ratkaisu voisi olla löydettävissä Pareš Babun talosta. Anandamoji päätti, että hänen täytyi tutustua Pareš Babun tyttäriin, kävi miten kävi.
KUUDESNELJÄTTÄ LUKU.
Mohim ja koko se osa perhekuntaa, johon hän kuului, oli alkanut pitää Sasin ja Binoin avioliittoa päätettynä asiana. Sasi oli käynyt häveliääksi eikä enää tullut Binoin läheisyyteen. Sasin äitiä Lakšmia Binoi tuskin milloinkaan näki.
Lakšmi-rouva ei suinkaan ollut arka, mutta hänen luonnonlaatunsa oli tavattomasti salaperäisyyteen taipuva ja hänen huoneensa ovi oli enimmäkseen suljettu. Kaikki, mitä hän omisti, oli lukkojen takana, hänen aviopuolisoaan lukuunottamatta, ja viimeksimainittukaan ei nauttinut vaimonsa ankaran hallituksen alaisena sellaista vapautta kuin olisi halunnut, — hänen tuttavapiirinsä ja liikkumiskehänsä olivat molemmat sangen rajoitetut. Lakšmi piti tarkoin silmällä pientä maailmaansa, ja olipa yhtä vaikea ulkopuolella olevan päästä sisään kuin sisäpuolella olevan päästä ulos! Jopa siinä määrin, ettei Gorakaan ollut tervetullut vieras siinä osassa taloa, jota vallitsi Lakšmi.
Lakšmi-rouvan valtapiirissä ei sattunut milloinkaan lakiasäätävän, tuomitsevan ja toimeenpanevan vallan välisiä sisäisiä ristiriitoja, sillä hän pani toimeen itse säätämänsä lait ja esiintyi samalla kertaa alimpana ja ylimpänä oikeusistuimena. Ulkonaisessa toiminnassaan Mohim ilmeni lujatahtoisena miehenä, mutta hänen tahtonsa ei päässyt vähimmässäkään määrässä vaikuttamaan Lakšmin tuomiovallan alueella, ei kaikkein mitättömimmissäkään seikoissa.
Lakšmi oli piilossa pysyen arvostellut Binoita ja oli varustanut nuorten liittoa koskevan suunnitelman hyväksymisensä sinetillä. Mohim, joka oli tuntenut Binoin poika-ajoilta, oli tottunut pitämään häntä pelkkänä Goran ystävänä. Hänen vaimonsa oli ensinnä kiinnittänyt hänen huomiotansa siihen mahdollisuuteen, että Binoi kelpaisi sulhaseksi, ja oli erikoisesti tehostanut sitä Binoin ominaisuutta, ettei hän milloinkaan tulisi vaatimaan myötäjäisiä!
Vaikka Binoi nyt asuikin talossa, Mohim havaitsi murheekseen olevan melkein mahdotonta keskustella hänen kanssaan sanaakaan suunnitellusta avioliitosta, koska Goran onnettomuus kovin masensi hänen mieltänsä.
Mutta kun sitten saapui sunnuntai, niin talon valtiatar, epätoivoon saatettuna, otti asian omiin käsiinsä, ryntäsi Mohimin luo hänen nauttiessaan parhaillaan sunnuntailepoansa ja ajoi hänet menemään mällirasioineen päivineen Binoin luo, joka oli parhaillaan lukemassa Anandamojille jotakin Bankim-tšandran vastikään perustamasta aikakauslehdestä Bangadarašnista.
Mohim tarjosi Binoille purtavaa ja alkoi pitää opettavaista saarnaa, aiheena Goran auttamaton mielettömyys. Laskiessaan sitten, kuinka monta päivää Goran oli vielä vietettävä vankeudessa, hän aivan luonnollisesti — ja sattumalta — huomautti, että aghran-kuusta oli jo ehtinyt kulua melkein puolet, ja niin hän tunsi voivansa käydä asiaan.