»Kuulehan, Binoi», virkkoi hän. »Sinun ajatuksesi, ettei aghran-kuun aikana käy häitä viettäminen, on pelkkää joutavaa. Kuten jo sanoin, jos liitätte kotiallakkanne kaikkiin yleisiin sääntöihimme ja kieltoihimme, niin meidän maassamme käy avioliiton solmiminen kerrassaan mahdottomaksi!»
Huomatessaan, kuinka ikäväksi Binoi tunsi olonsa, Anandamoji tuli hänen avukseen ja sanoi: »Binoi on tuntenut Sasin ihan pienestä pikkaraisesta eikä voi ajatella menevänsä hänen kanssaan naimisiin. Senvuoksi hän puhui siitä, ettei aghran-kuu ole sovelias.»
»Minkätähden hän ei sanonut sitä heti peittelemättä?» kysyi Mohim.
»Oman mielensäkin ymmärtäminen vaatii hieman aikaa», vastasi Anandamoji. »Mutta kuulehan, Mohim, miksi olet »niin peloissasi? Ei varmaankaan ole puutetta sulhasista. Gora tuntee koko joukon naimaiässä olevia nuoria miehiä — palattuaan kotiin hän epäilemättä voi solmia soveliaan liiton.»
»Hmh!» murahti Mohim suuta murtaen. Oltuaan hetkisen vaiti hän jatkoi: »Ellet sinä olisi puuttunut puheeseen, äiti, Binoi ei olisi milloinkaan esittänyt vastaväitettä.»
Hämmentynyt Binoi aikoi väittää vastaan, mutta Anandamoji ennätti ennen häntä. »Etpä pahoin erehdy, Mohim», sanoi hän. »Minä en ole voinut mitenkään kehoittaa Binoita tässä asiassa, Binoi on vielä nuori ja olisi kenties suostunut hetkellisen virikkeen ajamana, mutta siitä ei olisi missään tapauksessa koitunut hyvää.»
Niin Anandamoji suojasi Binoita Mohimin hyökkäykseltä suuntaamalla hänen koko kiukkunsa itseensä ja saaden Binoin ihan häpeemään heikkouttansa. Mutta Mohim ei odottanut, kunnes Binoi korjaisi asiaa ilmaisemalla itse haluttomuutensa. »Äitipuoli ei kykene milloinkaan tuntemaan niinkuin oma äiti», kuului hänen ääneen lausumaton arvostelunsa, kun hän loukkaantuneena poistui huoneesta.
Anandamoji tiesi aivan hyvin, että Mohim voi empimättä esittää tuollaisen syytöksen. Hän tiesi, että yhteiskunnan oikeussäännöt taipuivat lukemaan kaiken perheessä sattuvan ikävyyden äitipuolen viaksi, mutta hän ei ollut milloinkaan tottunut järjestämään käyttäytymistään sen mukaan, mitä ihmiset voivat hänestä ajatella. Sinä päivänä, jona hän oli ottanut Goran syliinsä, hän oli irroittanut itsensä kaikista perinnäisistä tavoista ja tottumuksista ja oli lähtenyt kulkemaan latua, jolla hän alinomaa joutui yhteiskunnallisen arvostelun alaiseksi.
Hänen alinomaisen itsesoimauksensa, joka johtui siitä, että hän oli tukahduttanut salaa hellimänsä totuuden, teki toisten purevat huomautukset tehottomiksi. Kun ihmiset syyttivät häntä kristityksi, hän sulki Goran syliinsä ja sanoi: »Jumala tietää, ettei ole mikään syytös, jos minua nimitetään kristityksi!» Niin hän oli vähitellen oppinut olemaan välittämättä sosiaalisen piirinsä sanelmista ja noudattamaan omaa luontoansa. Ja niin ollen ei mikään Mohimin syytös, ääneen lausuttu enempää kuin salainenkaan, voinut järkähdyttää häntä siitä, mitä hän piti oikeana.
»Kuulehan, Binu», virkkoi Anandamoji äkkiä, »sinä et ole ollut Pareš
Babun talossa pitkiin aikoihin, ethän?»