»Tuskinpa siitä on kovinkaan pitkä aika, kun siellä kävin», vastasi
Binoi.
»Et varmaankaan ole siellä ollut sen jälkeen, kun palasit aluksessa?» virkki Anandamoji.
Siitä ei tosiaankaan ollut kulunut pitkä aika, mutta Binoi tiesi sitä ennen käyneensä Pareš Babun talossa niin usein, että Anandamoji oli tuskin milloinkaan häntä nähnyt. Tältä näkökannalta oli varmaa, että hänen poissaolonsa oli ollut varsin pitkä — hänelle itselleen!
Hän alkoi nyhtää lankaa dhutinsa päärmeestä, mutta ei virkkanut mitään.
Samassa tuli palvelija ilmoittamaan vieraita saapuneen. Binoi nousi nopeasti, jottei olisi tiellä, ja heidän pohtiessaan, keitä tulijat saattoivat olla, Sutšarita ja Lolita astuivat huoneeseen, ja niinmuodoin ei voinut ajatellakaan peräytymistä. Binoi seisoi siinä ääneti ja tuntien olonsa tukalaksi.
Tytöt tervehtivät Anandamojia kunnioittavasti koskettaen hänen jalkojansa. Lolita ei ollut erikoisesti Binoita huomaavinaan, mutta Sutšarita tervehti häntä ja kääntyi sitten Anandamojin puoleen esitellen: »Me tulemme Pareš Babun luota.»
Anandamoji tervehti heitä ystävällisesti ja sanoi: »Teidän ei tarvitse esittäytyä, rakkaani. En ole nähnyt teitä milloinkaan ennen, mutta minusta tuntuu, kuin kuuluisitte omaan perheeseeni.» Aivan pian he tunsivat olevansa kuin kotonaan.
Sutšarita yritti vetää keskusteluun Binoita, joka istui ääneti taampana, huomauttamalla: »Te ette ole pitkiin aikoihin käynyt meillä.»
Binoi katsahti Lolitaan vastatessaan: »Syynä on ollut, etten ole tahtonut menettää tervetulleisuuttani esiintymällä liian vaateliaasti.»
»Enpä usko teidän ajattelevan, että kiintymys edellyttää vaateliaisuutta», virkkoi Sutšarita hymyillen.