Siihen minä vastasin: 'Se eläke, jonka olette minulle määränneet, riittää minulle aivan hyvin.' Mutta he eivät olleet ymmärtävinään: 'Mitä tarkoitat?' kysyivät he. 'Eihän ole ollut puhettakaan mistään eläkkeestä.'
Niin tapahtui, että lähdin mieheni kodista, tasan neljäneljättä vuotta häitteni jälkeen, ottaen jumalani mukaani. Etsiessäni Nil-dadaa sain kuulla hänen jo muuttaneen Brindabaniin.
Minä liityin erääseen pyhiinvaeltajajoukkoon, joka oli matkalla Benaresiin, mutta en saanut syntieni tähden lepoa sielläkään. Rukoilin jumalaani joka päivä, sanoin: 'Oi jumalani, tee itsesi minulle yhtä todelliseksi kuin olivat lapseni ja mieheni!' Mutta hän ei kuunnellut minun rukoustani. Sydämeni ei ole vieläkään saanut lohdutusta, ja koko sieluni ja ruumiini kylpee kyynelissä. Jumalani, kuinka julma ja kova onkaan ihmisen elämä!
Minä en ollut ollut isäni kodissa kertaakaan sen jälkeen, kun olin joutunut mieheni kotiin kahdeksan vuoden iällä. Olin parhaani mukaan pyrkinyt äitisi häihin, mutta en ollut päässyt. Sitten sain kuulla sinun syntyneen, ja sitten tuli tieto äitisi kuolemasta, mutta Jumala ei ole antanut minulle ennen tilaisuutta ottaa syliini teitä, lapseni, jotka olette menettäneet oman äitinne.
Havaittuani, että pitkien vaellusretkienikin jälkeen mieleni oli yhä täynnä kiintymystä ja janosi itselleen jotakin rakkauden esinettä, aloin tiedustella teidän oloanne ja elämäänne koskevia seikkoja. Sain kuulla, että isänne oli luopunut oikeauskoisuudesta, mutta mitäpä minä siitä välitin? Eikö äitinne ollut minun oma sisareni?
Vihdoin sain tietää, missä asutte ja tulin tänne Benaresista erään ystäväni keralla. Olen kuullut, ettei Pareš Babu kunnioita meidän jumaliamme, mutta teidän tarvitsee ainoastaan nähdä hänen kasvonsa tietääksenne, että jumalat kunnioittavat häntä. Ollakseen Jumalalle otollinen ihmisen tulee osata muutakin kuin antaa uhrilahjoja — minä tiedän sen varsin hyvin — ja minun täytyy saada selville, kuinka Pareš Babu on voinut voittaa hänet puolelleen aivan täydellisesti.
Olipa miten tahansa, lapsukaiseni, minun aikani vetäytyä pois maailmasta ei ole vielä tullut, En ole valmis elämään ihan yksinäni. Kun Hänen armollinen tahtonsa on oleva sellainen, olen voiva niin tehdä, mutta toistaiseksi en voi sietää sitä ajatusta, että minun pitäisi elää loitolla teistä, vastalöytämistäni lapsistani.»
YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU.
Pareš Babu oli ottanut Harimohinin taloonsa Baroda-rouvan poissaollessa ja oli luovuttanut hänen käytettäväkseen talon ylimmässä osassa olevan yksinäisen huoneen, jossa hän voi elää omaan tapaansa ja vaikeudetta noudattaa kastinsa sääntöjä.
Palatessaan kotiin ja havaitessaan taloutensa mutkistuneen tuon uuden tulokkaan vuoksi, Baroda oli kovin kiukuissaan ja selitti Pareš Babulle selvin sanoin, että hänelle asetettiin liiallisia vaatimuksia.