Sellaisissa tapauksissa hänen velvollisuudentuntonsa ilmeni kerrassaan kiivaana. Hän sanoi: »Brahma Samadž muuttuu kerrassaan hölläksi, mitä tulee yhteiskunnallisiin asioihin — ja siitä syystä se tekee sosiaalisen kehityksen hyväksi paljoa vähemmän kuin ennen.» Baroda selitti puolestaan kieltäytyvänsä suosimasta sellaista velttoutta vähimmässäkään määrässä, niin kauan kuin hänessä oli voiman hivenkin jäljellä! Jos hänet ymmärrettiin väärin, niin asia ei ollut autettavissa; jos hänen omat sukulaisensa olivat häntä vastaan, niin hän oli valmis sen kärsimään! Ja loppujen lopuksi hän ei unohtanut palauttaa kuulijoittensa mieliin sitäkään, että kaikki maailman pyhimykset, jotka olivat saaneet aikaan jotakin suurta, olivat joutuneet kärsimään vastustusta ja solvausta.
Mutta minkäänlainen olojen vaikeus ei näyttänyt tehoavan Harimohiniin, — näytti pikemmin siltä, että hän riemuitsi voidessaan siten kruunata kaikki katumusharjoituksensa. Hänen itse valitsemansa askeettisen elämän vaivat tuntuivat sointuvan siihen alinomaiseen tuskaan, joka raivosi hänen mielessään. Hän näytti palvovan murhetta lausuen sen tervetulleeksi ja omaksuen sen voidakseen saavuttaa siitä todellisen moraalisen voiton.
Havaitessaan, että veden hankinta hänen keitoksiaan varten aiheutti perheessä häiriötä, hän lakkasi kerrassaan keittämästä ja eli pelkistä hedelmistä ja maidosta, jotka ensin laski jumalansa eteen uhrilahjaksi. Sutšarita oli siitä kovin pahoillaan. Hänen tätinsä tahtoi häntä tyynnyttää ja sanoi: »Mutta sehän on minulle vain hyväksi. Se on välttämätöntä itsekuria, ja siitä koituu minulle iloa eikä surua.»
»Täti», virkkoi Sutšarita, »jos lakkaan ottamasta vettä ja ravintoa alempaan kastiin kuuluvien henkilöiden kädestä, sallitko minun palvella itseäsi?»
»Sinun, rakkaani», vastasi Harimohini, »tulee menetellä niinkuin sinulle on opetettu — sinun ei pidä noudattaa toista tietä minun tähteni. Sinä olet minun lähelläni, minun sylissäni, ja siitä on minulle kyllin onnea. Pareš Babu on ollut sinulle kuin isä, kuin guru; sinun tulee kunnioittaa hänen opetustansa, ja Jumala on sinua siunaava.»
Harimohini itse sieti kaikki Baroda-rouvan hänelle aiheuttamat pienet ikävyydet niin luontevasti, ettei näyttänyt niitä havaitsevankaan. Kun Pareš Babu tuli aamuisin häntä tervehtimään ja kysyi: »Kuinka jakselette tänään; toivottavasti ei olonne täällä ole epämukavaa?» hän vastasi: »Ei, parhaat kiitokset; minä elelen sangen onnellisena.»
Mutta Sutšaritaa nuo ikävyydet alinomaa kiusasivat. Hän ei ollut niitä tyttöjä, jotka valittelevat. Erikoisesti hän varoi lausumasta mitään Barodaan kohdistuvaa moitetta Pareš Babun kuullen. Mutta vaikka hän kärsikin kaikki vaieten, ilman pienintäkään katkeruuden merkkiä, oli kuitenkin seurauksena, että hän kiintyi yhä enemmän tätiinsä ja vihdoin, Harimohinin vastalauseista huolimatta, alkoi vähitellen itse palvella tätiä.
Lopulta, nähdessään millaista huolta asiasta aiheutui Sutšaritalle, Harimohini päätti jälleen ryhtyä keittämään ruokaansa itse. Sutšarita sanoi: »Täti, minä menettelen aivan niinkuin haluat, mutta sinun pitää tosiaankin sallia minun tuovan sinulle vettä. Minä en hyväksy mitään kieltoa.»
»Kultaseni», virkkoi Harimohini, »sinä et saa loukkaantua, mutta vesi on tarjottava jumalalleni uhrilahjaksi».
»Täti!» pyysi Sutšarita. »Elääkö jumalasi oikeauskoisten joukossa, jotta hänen täytyy noudattaa kastin vaatimuksia? Voiko hänkin saastua?»