Mutta heidän joukossaan oli eräs, joka alkoi herättää Gorassa suurta kunnioitusta. Hänen nimensä oli Vidjavagiš, ja Krišnadajal perehtyi hänen johdollaan vedanta-filosofiaan. Aluksi Gora yritti käsitellä häntä yhtä julkeasti kuin toisia, mutta joutui aivan pian aseettomaksi. Hän havaitsi, että mies oli erinomaisen oppinut ja sitäpaitsi ihmeen vapaamielinen. Gora ei ollut voinut aavistaakaan, että henkilö, joka oli ikänsä kaiken tutkinut ainoastaan sanskritinkielisiä vanhoja teoksia, voi olla niin terävä- ja valpasälyinen. Vidjavagišin luonne oli niin voimakkaan tyyni, niin horjumattoman kärsivällinen ja syvä, että Gora tunsi auttamattomasti hämmentyvänsä tämän oppineen läheisyydessä. Gora alkoi tutkia vedanta-filosofiaa hänen johdollaan, ja koska ei voinut tehdä mitään puolinaisesti, hän syöksyi heti suinpäin kaikkein syvällisimpiin mietiskelyihin.
Samoihin aikoihin julkaisi joku englantilainen lähetyssaarnaaja sanomalehdissä hindulaiseen uskontoon ja hindulaiseen yhteiskuntaan kohdistuvan hyökkäyksen kehoittaen vastustajia ilmaisemaan mielipiteitänsä. Gora tulistui heti, sillä vaikka hän olikin tilaisuuden tarjoutuessa varsin kärkäs kiusaamaan väittelykumppaneitansa soimaamalla pyhien kirjojen sääntöjä sekä kansanomaisia tottumuksia, häntä sittenkin äärettömästi ärsytti se ylenkatse, jota muukalainen kohdisti hindulaiseen yhteiskuntaan. Hän kävi taistelun tuoksinaan ja alkoi puolustaa moitteenalaisia asioita. Hän ei tahtonut tunnustaa ainoatakaan vastapuolueen hindulaisissa osoittamaa puutteellisuutta, eipä edes sellaisen häivääkään. Kun oli kirjoitettu useita kirjoituksia puolelta ja toiselta, lehden toimitus lopetti kiistan.
Mutta Gora oli kerrassaan intoutunut ja alkoi sepittää »hindulaisuutta» käsittelevää englanninkielistä teosta, jossa yritti kaikkien järjellisten ja pyhistä kirjoista löydettävien perusteiden nojalla todistaa hindulaisen uskonnon ja yhteiskunnan moitteettomuutta. Lopulta hän sortui omaan puolustukseensa. Hän sanoi: »Meidän täytyy kieltäytyä sallimasta kotimaamme seisovan vieraan tuomioistuimen edessä ja joutuvan vieraan lain mukaan tuomituksi. Häpeää ja kunniaa koskevien käsitystemme ei tule riippua joka askelella tapahtuvasta vertaamisesta vieraaseen esikuvaan. Meidän ei tule suhtautua puolustellen syntymämaahamme, olivatpa kysymyksessä sen perintätavat ja -tiedot, sen uskonto tai sen pyhät kirjat — meidän ei tule puolustella niitä itseämme eikä toisia vastaan. Meidän tulee pelastaa maamme ja itsemme häväistyksestä miehuullisesti kantamalla äidinmaamme hartioillemme laskemat taakat, kantamalla ne voimakkaasti ja ylpein mielin».
Mieli täynnä näitä aatteita Gora alkoi uskonnollisten sääntöjen mukaisesti kylpeä Gangesissa, suorittaa säännöllisesti aamuin ja illoin hartaustoimituksensa, piti erikoista huolta siitä, mihin koski ja mitä nautti, alkoipa vielä kasvattaa itselleen tikiäkin [Takaraivolla oleva hiustupsu, jonka Bengalin bramaanit kasvattavat oikeauskoisuutensa merkiksi.] Joka aamu hän kävi kunnioittavasti tervehtimässä vanhempiansa, ja kun Mohim, jota hän oli aikaisemmin arvelematta nimitellyt »tiskimieheksi» ja »teikariksi», nyt astui huoneeseen, niin Gora nousi ja tervehti häntä niinkuin vanhempaa veljeä oli tervehdittävä. Mohim ivaili Goraa uutterasti tämän äkillisen muutoksen vuoksi, mutta Gora ei milloinkaan vastannut hänelle samalla mitalla.
Puheittensa ja esimerkkinsä nojalla Gora keräsi ympärilleen joukon nuoria intomielisiä. Hänen opetuksensa tuntuivat vapauttavan heidät vastakkaisista omantunnon soimauksista. »Ei tarvitse enää puolustella ja selitellä», sanoivat he vapautuneina huoahtaen. »Ei haittaa ollenkaan, olemmeko hyviä vai pahoja, sivistyneitä vai sivistymättömiä, kunhan olemme vain oma itsemme.»
Merkillinen seikka oli, ettei tämä Gorassa tapahtunut äkillinen muutos näyttänyt Krišnadajalia miellyttävän. Hän kutsui eräänä päivänä Goran luokseen ja sanoi: »Kuulehan, poikani, hindulaisuus on erittäin syvällinen asia. Ei ole helppo kenen hyvänsä sukeltaa sen uskonnon syvyyksiin, jonka suuret näkijämme ovat perustaneet. On parasta olla siihen ollenkaan puuttumatta, ellei kykene sitä täysin tajuamaan. Sinun mielesi ei ole vielä kypsä, ja sitäpaitsi sinua on kaiken aikaa kasvatettu englantilaiseen tapaan. Ensimmäinen, Brahma Samadžiin kohdistuva viehtymyksesi oli paremmin sinunlaisellesi mielelle soveltuva. Niinpä se ei minua ollenkaan harmittanutkaan, pikemmin siitä iloitsin. Se tie, jota nyt kuljet, ei ole ollenkaan sinun tiesi. Pelkään, ettei se käy päinsä.»
»Mitä sanotkaan, isä?» väitti Gora vastaan. »Enkö ole hindulainen? Ellen kykene käsittämään hindulaisuuden syvää merkitystä tänään, kykenen sen tekemään huomenna. Ja vaikka en voisikaan milloinkaan tavoittaa sen täyttä merkitystä, sen tie on sittenkin ainoa, jota minun sopii kulkea. Jonkin aikaisemman hindulaisen olemassaolon ansio on tuonut minut tällä kertaa bramaaniperheeseen, ja tällä tavoin, syntymällä kerran toisensa jälkeen hindulaisen uskonnon ja yhteiskunnan piiriin, olen vihdoin saavuttava päämääräni. Jos erehdyn poikkeamaan määrätyltä ladultani, niin se merkitsee vain, että minun tulee kaksinkertaisin ponnistuksin jälleen sille palata.»
Mutta Krišnadajal vain pudisteli päätänsä ja sanoi: »Kuulehan poikani, pelkkä itsensä hindulaiseksi nimittäminen ei vielä merkitse sitä, että ihmisestä tosiaankin tulee hindulainen. Helppoa on muuttua muhamettilaiseksi, vielä helpompi kääntyä kristityksi — mutta hindulaiseksi! Hyvä Jumala, se on aivan toinen asia!»
»Totta kyllä», vastasi Gora, »mutta koska kerran olen syntynyt hindulaiseksi, olen ainakin päässyt kynnyksen yli. Kunhan vain pysyn oikealla tiellä, pääsen varmaan vähitellen hyvin edistymään.»
»Pelkäänpä, poikaseni», vastasi Krišnadajal, »että tuskin saan sinua vakuutetuksi perusteillani. Se, mitä sanot, on tavallaan aivan oikein. Siihen uskontoon, joka sinulle todella kuuluu sinun oman karmasi mukaisesti, sinun on palattava ennemmin tai myöhemmin, — kukaan ei kykene sinua siitä estämään. Tapahtukoon Jumalan tahto! Mitäpä me olemmekaan muuta kuin hänen välineitänsä?»