»Huomispäivän auringonpimennyksen johdosta vietetään suuret kylpyjuhlallisuudet», selitti Gora.
»Sinä saat minut ihan ihmeisiini, Gora», virkkoi Anandamoji. »Eikö Ganges virtaile täällä Kalkuttassakin ja etkö voi kylpeä täällä tarvitsematta matkata Tribeniin saakka? — Sinä olet itse oikeauskoisuuttakin oikeauskoisempi!»
Gora poistui huoneesta mitään vastaamatta.
Gora oli päättänyt lähteä Tribeniin, koska siellä oli paljon pyhiinvaeltajia. Gora käytti hyväkseen jokaista tarjoutuvaa tilaisuutta jättääkseen ennakkoluulonsa, asettuakseen samalle tasolle kuin hänen kotimaansa tavallinen kansa ja voidakseen sanoa täysin vakaumuksin: »Minä olen teidän, ja te olette minun.»
SEITSEMÄS LUKU.
Aamulla Binoi heräsi ja näki varhaisen kajasteen hohtelevan niin puhtaana kuin pienokaisen hymy. Muutamia valkoisia hattaroita uiskenteli määrää vailla taivaan sinessä.
Seisoessaan siinä parvekkeella palautellen mieleensä erään toisen samanlaisen aamun onnellista muistoa hän näki Pareš Babun astelevan hitaasti katua pitkin. Toisessa kädessä oli tulijalla keppi, toista piteli Satiš.
Havaittuaan Binoin Satiš heti taputti käsiään ja huusi: »Binoi Babu!» Pareš Babu katsahti hänkin ylöspäin ja näki hänet, ja Binoi kiiruhti alas ottamaan heitä vastaan heidän astuessaan ovesta sisään.
Satiš tarttui Binoin käteen kysyen: »Minkätähden ette ole käynyt luonamme, Binoi Babu? Lupasittehan tulla.»
Binoi laski kätensä hellästi pojan olalle ja hymyili hänelle. Pareš
Babu asetti keppinsä varovasti pöytää vasten, istuutui ja virkkoi:
»Enpä tiedä, miten olisi käynyt taanoin, ellette tullut avuksemme.
Olitte erittäin ystävällinen.»