»Siitä ei kannata puhuakaan», sanoi Binoi vaatimattomasti.
»Kuulkaahan, Binoi Babu, onko teillä koira?» kysyi äkkiä Satiš.
»Koira?» virkkoi Binoi hymyillen. »Ei, pelkäänpä, ettei ole.»
»Minkätähden ette pidä koiraa?» tiedusteli Satiš.
»Niin — enpä ole tullut sitä koskaan ajatelleeksi.»
»Minä olen kuullut», sanoi Pareš Babu tullen hänen avuksensa, »että Satiš on käynyt täällä hiljattain. Pelkään, että hän on teitä melko tavalla vaivannut. Hän juttelee niin innokkaasti, että hänen sisarensa nimittävät häntä puhemyllyksi.»
Binoi vastasi: »Minäkin osaan jaaritella, kun olen sillä tuulella, joten me tulimme varsin hyvin toimeen — eikö totta, Satiš Babu?»
Satiš kyseli, ja Binoi vastaili, mutta Pareš Babu ei puhunut paljoa. Vain silloin tällöin hän lausui puolestaan jonkin sanasen säestellen sitä tyynin ja tyytyväisin hymyin. Lähtöä tehdessään hän sanoi: »Meidän talomme numero on 78; täältä se on suoraan oikealla kädellä.»
»Hän tietää varsin hyvin, missä meidän talomme on», keskeytti Satiš.
»Hän tuli kanssani ihan ovelle saakka.»
Ei ollut minkäänlaista syytä tuon vuoksi hävetä, mutta Binoi joutui kuitenkin hämilleen, ikäänkuin hänet olisi äkkiä yllätetty.