YHDESKUUDETTA LUKU
Kuullessaan, mitä oli tapahtunut, Sutšarita alkoi ajatella, että Lolita oli kelpo tavalla asioita hämmentänyt. Oltuaan hetkisen vaiti hän kiersi käsivartensa sisarensa kaulaan ja sanoi: »Rakas sisko, asia peloittaa minua!»
»Mitä sinä pelkäät?» kysyi Lolita.
»Koko Brahma Samadžin keskuudessa on pidetty sellaista melua», sanoi
Sutšarita, »mutta ajattelehan, jos Binoi Babu ei olekaan halukas!»
»Hän on halukas», virkkoi Lolita vakuuttavasti, vaikka hänen katseensa painui.
»Tiedätkö», jatkoi Sutšarita, »Panu Babu on rohkaissut äitiä toivomaan, ettei Binoi milloinkaan suostu tähän liittoon, jos se merkitsee omasta yhteisöstä luopumista. Miksi et tarkoin harkinnut kaikkia vaikeuksia, Lolita, ennenkuin puhuit asiasta Panu Babulle?»
»Sinun ei tarvitse ajatella, että kadun puheitani!» huudahti Lolita. »Jos Panu Babu ja hänen liittolaisensa luulevat saavansa minut vangituksi ahdistamalla minut valtameren partaalle kuin vainotun eläimen, niin he piankin havaitsevat erehtyneensä. Hän ei tiedä, ettei mereen syöksyminen minua peloita ja että minä teen mieluummin niin kuin antaudun hänen haukkuvien koiriensa revittäväksi.»
»Kysytään neuvoa isältä», ehdotti Sutšarita.
»Minä voin vakuuttaa sinulle», vastasi Lolita, »ettei isä milloinkaan yhdy metsästäjiin. Hän ei ole milloinkaan tahtonut meitä kahlehtia. Onko hän milloinkaan ollut meille vihainen, jos ajatuksemme ovat eronneet hänen mielipiteistään, tai onko hän milloinkaan yrittänyt rajoittaa vapauttamme vetoamalla Brahma Samadžiin? Äiti on ollut hänelle siitä usein suutuksissa, mutta isän ainoana pelkona on ollut, että me voisimme menettää itsenäisen ajattelukykymme. Luuletko sinä, että hän niin meidät kasvatettuaan lopulta jättää meidät Panu Babun laisen vankilaintarkastajan haltuun?»
»Olet varmaan oikeassa», myönsi Sutšarita, »Mutta jos otaksummekin, ettei isä esitä minkäänlaista vastaväitettä, niin mitä ajatteletkaan pitävän tehdä?»