»Isä», puuttui puheeseen Lolita, »minä en ollenkaan ymmärrä kaikkia noita väitteitä. Minä puolestani en ole milloinkaan päättänyt ottaa vastuulleni jonkin yhteisön kohottamista. Mutta minua on ahdistettu joka taholta niin väärämielisesti, että olen tuskin voinut hengittää, ja enpä käsitä, minkätähden minun tulisi siihen suostua ollenkaan vastustelematta. En selvään tajua, mitä minun tulee tehdä, mitä tekemättä jättää, mutta en tosiaankaan voi sitä sietää, isä.»
»Eikö olisi syytä vielä hieman odottaa?» kysyi Pareš Babu lempeästi.
»Mielesi on nyt kuohuksissa.»
»Minä en suinkaan vastusta odottamista», vastasi Lolita, »mutta sen tiedän varmaan, että valhe ja vääryys vain yhä lisääntyvät, ja senvuoksi pelkään kovin, että voin epätoivoissani äkkiä tehdä jotakin, mikä saattaisi sekin aiheuttaa sinulle tuskaa. Älä luule, isä, etten ole tätä asiaa ajatellut. Sitä paljon harkittuani olen hyvin huomannut, että saamani opetukset ja vaikutelmat voivat aiheuttaa minulle paljonkin kärsimystä ja häpeää Brahma Samadžin ulkopuolella, mutta sittenkään en yhtään epäröi, vaan tunnen pikemmin jonkinlaista rohkeutta ja riemua. Ainoa seikka, joka minua huolestuttaa, isä, on se, että jokin tekoni voi tuottaa sinulle kärsimystä.» Tuon sanottuaan Lolita laski hiljaa kätensä Pareš Babun jaloille.
»Kuulehan, maammoseni», virkkoi Pareš Babu naurahtaen, »jos luottaisin ainoastaan omaan älyyni, olisin masentunut aina, kun tapahtui jotakin vastoin toivelmiani tai mielipiteitäni. En voi sanoa, että se isku, joka on äkkiä sinua kohdannut, on sinulle vain pahaksi! Minäkin lähdin kerran kapinoiden kodistani, hetkeäkään ajattelematta, oliko se soveliasta vai eikö. Näiden alinomaisten yhteiskuntaa meidän päivinämme järkyttelevien iskujen ja vastaiskujen nojalla on helppo arvata, että Hänen voimallinen työnsä on tapahtumassa. Kuinkapa voisinkaan tietää, mitä Hän lopulta tarkoittaa kaikella tällä hajoittavalla ja puhdistavalla toiminnallaan? Mitä on hänelle Brahma Samadž ja mitä hindulainen yhteiskunta. Hän näkee ainoastaan ihmisen.» Pareš Papu vaikeni hetkiseksi vetäytyen oman sydämensä hiljaiseen yksinäisyyteen, sulki silmänsä ja painui mietteisiin.
»Kuulkaahan, Binoi», virkkoi Pareš Babu hetkisen kuluttua, »meidän maamme yhteiskunnallinen järjestelmä liittyy kiinteästi uskonnollisiin vakaumuksiin, ja siitä syystä vaikuttavat uskonnolliset tottumukset jollakin tavoin sosiaalisiin menettelyihin. Onhan selvää, ettette voi mitenkään ottaa yhteisönne piiriin niitä henkilöitä, jotka ovat uskonnollisten periaatteittenne kehän ulkopuolella.»
Lolita ei kyennyt kunnollisesti seuraamaan noita päätelmiä, sillä hän ei ollut milloinkaan nähnyt oman yhteisönsä ja toisten sosiaalisten järjestelmien välillä vallitsevia eroavaisuuksia. Hän ajatteli, ettei suurin piirtein katsoen ollut paljoakaan eroa eroa eri yhteisöjen tapojen ja tottumusten välillä. Samoinkuin heidän ja Binoin välisen eron voi jättää huomiotta, samoin olivat Lolitan mielestä eri yhteisöjenkin välillä vallitsevat eroavaisuudet aivan mitättömät. Eipä hän tietänyt sitäkään, että mikään esti häntä menemästä naimisiin hindulaisia pyhiä menoja noudattaen.
»Tarkoitatteko sitä, että meidän juhlamenomme vaativat kumartamaan jumalankuvaa?» kysyi Binoi.
»Tarkoitan», vastasi Pareš Babu Lolitaan katsahtaen. »Voiko Lolita siihen suostua?»
Binoi katsahti hänkin Lolitaan ja huomasi hänen kammoavan sellaista ajatustakin.
Tunteet olivat kuljettaneet Lolitan sellaiseen kohtaan joka oli hänelle ihan outo ja täynnä ansoja. Tuon huomatessaan Binoi tunsi sydämessään suurta sääliä ja ajatteli, että hänen asiansa oli pelastaa hänet ottamalla kestääkseen kaikki iskut. Tuntui yhtä sietämättömältä nähdä sellaisen voittoa tavoittelevan voittamattoman innostuksen joutuvan kuoleman nuolten tavoitettaviin kuin nähdä sellaisen hienon hengen peräytyvän tappiolle joutuneena. Binoin asiana ei ollut ainoastaan hänen voittoon vieminen, vaan myöskin hänen pelastaminen.