Tshakrabartti: "Hänellä ei ole paljon kykyjä, ja jos annamme tuon kyvyn kuihtua rohkaisun puutteeseen, niin joudumme sitä pahoittelemaan jo ennenkuin laivasta lähdemme. Kuulehan, Umesh, minä tarvitsen huomenna muutamia nim-lehtiä — mitä korkeammalta puusta, sitä parempi. Minä tarvitsen sentapaista, poikaseni. Ihmiset nimittävät minua lääkäriksi — mutta hitto sen nyt vieköön, minähän vain tuhlaan aikani! Muista pestä vihannekset hyvin, Umesh!"
Mitä enemmän Ramesh epäili ja sätti Umeshia, sitä lujemmin viimeksimainittu kiintyi Kamilaan. Tshakrabarttin yhtyessä liittoon Kamilan puolue muodostui Rameshista riippumattomaksi. Rameshin täytyi epäilyksinensä pysytellä loitolla Tshakrabarttin, Umeshin ja Kamilan työskennellessä ja leikkiessä yksissä, keskinäinen myötätunto liiton siteenä. Tshakrabarttin lämmin kiintymys Kamilaan oli jossakin määrin tarttunut Rameshiinkin, joka ei kumminkaan voinut mennä niin pitkälle, että olisi liittynyt hänen seurueeseensa. Hän oli kuin syvässä uiva lastialus, joka ei voi laskea rantaan, vaan pakostakin ankkuroituu keskelle virtaa katsellakseen kaukaa laituria, johon pienet venheet vaivatta liukuvat yli matalikon.
Kuun kehä oli melkein täysi. Eräänä aamuna herätessään matkustajat huomasivat taivaan olevan synkässä pilvessä. Tuuli pyörähti toiseen ilmansuuntaan. Sadekuurot ja päivänpaiste vuorottelivat. Mitään muuta alusta ei keskivirralla ollut. Rannempana näkyi pari venhettä, mutta niiden liikkeet ilmaisivat miehistön hätäytyneisyyttä. Naiset, jotka tulivat rantaan ruukkujansa täyttämään, eivät siellä kauan viipyneet, ja toisinaan näytti siltä, kuin olisi virta värissyt rannasta toiseen.
Laiva kulki tavallista kulkuansa, eikä Kamilakaan sallinut elementtien häiritä keittiöaskareitansa.
"On mahdollista, ettei tänä iltana käy keittäminen", huomautti Tshakrabartti taivaalle tähyttyänsä. "Senvuoksi on parasta, että valmistatte illallisen jo nyt. Jos asetatte kedzhrin kiehumaan, niin minä sekoitan leipätaikinan."
Oli jo myöhä, kun he kaikki olivat päässeet aamiaiselta. Tuulenpuuskat kävivät vähitellen yhä rajummiksi, ja virran aallot vyöryivät vaahtopäinä. Aurinko katosi jo aikaisin sankkaan pilveen, eikä kukaan huomannut sen mailleenmenoa. Ankkuri laskettiin varhain.
Tuli yö, ja kuu kurkisti silloin tällöin pilvien repeämistä mielettömästi hymyillen. Tuuli yltyi rajumyrskyksi, ja satoi kaatamalla.
Kamila oli kerran ennen ollut mukana haaksirikossa, ja valtava myrsky tietenkin peloitti häntä. "Tässä ei ole mitään pelättävää, Kamila", virkkoi Ramesh rauhoittaen, "höyrylaivassa me olemme hyvässä turvassa. Mene nukkumaan äläkä huoli mitään. Minä olen viereisessä hytissä enkä mene vielä aivan pian makuulle."
Pian sen jälkeen saapui Kamilan hytin ovelle Tshakrabartti. "Älkää pelätkö, lapsukaiseni; yrittäköönpä tämä kirottu myrsky vain teihin koskea!" Mutta miten kirottu myrsky olikin, joka tapauksessa se Kamilaan vaikutti. Hän syöksyi ovelle ja huusi rukoillen: "Tulkaa luokseni istumaan, setä, olkaa hyvä!"
Tshakrabartti epäröi. "Teidän molempien olisi aika mennä levolle. On parempi, kun — —" Samassa hän astui hyttiin ja huomasi heti, ettei siellä ollut Rameshia. "Missä onkaan Ramesh Babu?" huudahti hän ihmeissään. "Ei suinkaan hän ole lähtenyt vihanneksia varastamaan tällaisena rajuna yönä!"