"En tiedä, mutta minua naurattaisi, jos näkisin sinut keittiötä lakaisemassa! Sinun olisi paras lähteä. Minä tässä saan aikaan ankaran pölyn!"
Pitääkseen pyörää liikkeellä Ramesh jatkoi: "Pöly ei kunnioita ketään; käsittelee sinua aivan samoin kuin minuakin."
"Minä siedän sen, koska minun täytyy", sanoi Kamila, "mutta en käsitä, miksi sinä, jonka ei tarvitse, sen tekisit."
Ramesh alensi ääntänsä, jotta palvelijat eivät kuulisi: "Minä tahtoisin osan kaikesta siitä, mitä sinun on siedettävä, olipa se työtä tai mitä muuta tahansa."
Kamilan poskiin nousi kevyt puna. Mitään vastaamatta hän astui syrjemmälle ja huusi Umeshille:
"Umesh, tuo tänne vielä yksi vesisanko; katsohan, kuinka paksuna pöly tässä lepää. Anna luuta minulle!" Samassa hän jo alkoi voimallisesti lakaista.
"Mitä teetkään, Kamila?" huudahti Ramesh; pahoillaan siitä, että näki hänet niin halvassa työssä.
"Miksi niin, Ramesh Babu", kuului ääni hänen takaansa, "eihän kunniallinen työ vahingoita? Te englantilaisen kasvatuksen saaneet henkilöt puhutte aina ihmisten yhdenvertaisuudesta. Jos pidätte lakaisemista arvoanne alentavana työnä, niin miksi annatte palvelijanne sitä suorittaa? Minä en ole niin sivistynyt kuin te, mutta mielipiteeni on tämä: kun näen hyveillä kaunistetun naisen käsittelevän luutaa, niin jokainen risu hohtelee silmissäni kuin auringonsäde! — Olen nyt saanut viidakkonne jonkinmoiseen kuntoon, lapsukaiseni (tämä sanottiin Kamilalle), ja pyydän nyt osoittamaan, missä vihanneslavojen tulee sijaita."
"Odottakaahan hetkinen, setä; tämä huone ei ole vielä täysin kunnossa."
Kamila ryhtyi jälleen työhönsä.
Saatuaan huoneen siivotuksi hän irroitti vyötäisille kietomansa vaatteen, veti sen pään yli yllensä ja ryhtyi setä Tshakrabarttin kanssa vakavasti neuvottelemaan kasvislavojen parhaasta sijoittamisesta.