Nalinaksha: "Niin, ja määrätyssä iässä ollen ei tarvitse kaikkea käsittää."
Annada: "Ohimennen sanoen, Nalin Babu, on eräs seikka, josta minun täytyy teille huomauttaa. Luoja on lähettänyt teidänlaisenne ihmiset maailmaan suorittamaan määrättyjä tehtäviä, ja senvuoksi te ette saa pitää ruumistanne vähäarvoisena. Henkilöitä, joilla on jotakin antamista, tulee muistuttaa, etteivät tuhlaa pääomaansa, koska he muuten menettävät antamiskykynsä."
Nalinaksha: "Kun opitte minut lähemmin tuntemaan, niin luulenpa teidän huomaavan, etten minä halveksi mitään tässä maailmassa. Syntyessäni olin kerrassaan toisten armeliaisuudesta riippuvainen. Tarvittiin monen henkilön työtä ja vaalintaa, jotta henkeni ja ruumiini vähitellen varttuivat. Olisi sopimatonta vaateliaisuutta, jos mitään halveksisin. Mitä ei voi itse luoda, sitä ei ole myöskään oikeus hävittää."
Annada: "Aivan oikein, aivan oikein! Jotain samansuuntaista lausuitte puheessannekin."
Dzhogendra: "Minun täytyy nyt lähteä; olen luvannut olla jossakin, mutta älkää antako sen itseänne häiritä."
Nalinaksha: "Minun on pyydettävä teiltä anteeksi, ennenkuin lähdette, Dzhogen Babu. Vakuutan teille, ettei tapanani yleensä ole ihmisten ymmälle saattaminen. Minä lähden mieluummin minäkin; voimme kävellä kappaleen matkaa yhdessä."
Dzhogendra: "Ei, jääkää toki, olkaa hyvä. Ette saa minusta välittää. Minä en voi istua kauan yhdessä paikassa."
Annada: "Älkää Dzhogenista välittäkö, Nalinaksha Babu. Hän tulee ja menee, miten mieli tekee, ja häntä on vaikea saada pysymään alallansa."
Dzhogendran mentyä Annada Babu kysyi, missä Nalinaksha asui. Nalinaksha nauroi.
"En voi sanoa asuvani juuri missään tätä nykyä. Minulla on paljon tuttavia, jotka kuljettavat minua mukanansa. Se on minulle sangen mieluista, mutta toisinaan kaipaa sentään lepoa ja rauhaa, ja niin on Dzhogen Babu hankkinut minulle asunnon viereisestä talosta. Tämä teidän katunne on varmaan rauhallinen paikka."