"Merkillistä", virkkoi Annada Babu, "merkillistä on se, että me ennen teihin tutustumista kipeästi kaipasimme jotakin, tietämättä mitä. Sitten ilmestyitte yht'äkkiä te näkymölle, ja minä tiesin heti, että te voitte meitä auttaa. Me olemme kotonaeläjiä, emme seurustele juuri nimeksikään emmekä ole milloinkaan yleisen muodin vuoksi käyneet kokouksissa ja esitelmiä kuulemassa; jos joskus itse päätinkin lähteä, oli erittäin vaikea saada Hem liikkeelle. Se, mitä sitten tapahtui, oli kuin ihmettä. Kuultuamme Dzhogenilta, että teidän oli määrä pitää esitelmä, me lähdimme sinne suoraa päätä, vähääkään epäröimättä — ennenkuulumaton tapaus, saatte sen uskoa, Nalin Babu! Niin ei olisi milloinkaan voinut tapahtua, ellei Kaitselmus olisi teitä valinnut meitä auttamaan. Me olemme ikuisessa velassa teille!"
Nalinaksha: "Sallikaa minun vuorostani tunnustaa teille jotakin. Minä en ole milloinkaan kertonut elämäni salatuimmista asioista kenellekään muulle kuin teille. Saavuttaakseen totuudellisuuden korkeimman asteen täytyy ilmaista kaikki salaisuudet, ja teidän avullanne on tämän vaatimuksen täyttäminen minulle onnistunut. Senvuoksi minun on nimenomaisesti teille sanottava, kuinka välttämätön olette minulle ollut."
Hemnalini ei ottanut osaa keskusteluun, vaan istui hiljaa katsellen auringonvaloa, joka tulvi sisään ikkunasta ja kuvioi permantoa hänen ympärillänsä. Vasta sitten, kun Nalinaksha alkoi lähteä, hän virkkoi lyhyesti: "Annattehan meidän tietää äitinne voinnista", ja kun Nalinaksha nousi poistuakseen, hän heittäytyi jälleen syvästi kunnioittaen hänen eteensä.
NELJÄSVIIDETTÄ LUKU
Akshai ei ollut käynyt talossa pitkiin aikoihin, mutta Nalinakshan lähdettyä Benaresiin Dzhogendra toi hänet jälleen teetä juomaan. Akshai toivoi voivansa Hemnalinin käyttäytymisestä arvata, missä määrin Rameshin muisto vielä askarrutti hänen ajatuksiansa, mutta Hemnalini esiintyikin ihan rauhallisena.
"Kovin vähän olemme teitä viime aikoina nähneet", virkkoi hän pakottoman ystävällisesti.
"Luuletteko minun olevan sen arvoisen, että kannattaa minut nähdä joka päivä?" vastasi hän.
Hemnalini nauroi. "Jos tosiaankin olette sitä mieltä, että sopii käydä vieraissa ainoastaan siinä tapauksessa, että on näkemisen arvoinen, niin monen meistä olisi vietettävä koko elämänsä yksinäisyydessä!"
Dzhogendra: "Akshai luuli kilvoittelevansa itsellensä nöyryyden palkinnon, mutta Hem vie hänestä voiton, vieläpä pyrkii siinä suhteessa kaikkia ihmisiä etevämmäksi. Tahdonpa sanoa asiasta jotakin. Minunlaiseni tavalliset ihmiset ovat soveliasta jokapäiväistä seuraa, mutta on olemassa poikkeushenkilöitä, joita voi sietää ainoastaan silloin tällöin; kävisi ylen työlääksi, jos heidät kohtaisi usein. Senvuoksi he vaeltelevat metsissä, vuorilla ja luolissa. Jos he asettuisivat pysyväisesti asumaan ihmisten huoneisiin, täytyisi Dzhogendran ja Akshain kaltaisten vaatimattomien kuolevaisten vetäytyä metsiin."
Hemnalini tunsi Dzhogendran lausumassa piilevän pistävyyden, mutta ei vastannut mitään, kaatoi vain teetä kaikille kolmelle.