Kamila ei voinut nähdä edessään muuta kuin loputtomalta näyttävän aution tyhjyyden, mutta tiesi, että oli lähdettävä eteenpäin, eikä pysähtynyt hetkeksikään ajattelemaan, minne askelet oli suunnattava. Hän päätti kuitenkin noudatella virran rantaa. Siten kulkien ei tarvitsisi kysellä tietä, ja jos vaara uhkaisi, löytäisi hän heti turvapaikan Ganges-emon helmasta.
Ilmassa ei ollut yhtään sumua, ja pimeys, joka kääri Kamilan vaippaansa, ei sekään salannut häneltä tietä. Yön edistyessä sakaalit tulivat esiin vehnäpeltojen peitosta ja ulvahtelivat epäsointuisin äänin. Kamila oli jo kulkenut pari tuntia, kun ranta kohosi korkeaksi äyrääksi ja hiekan sijaan tuli viljeltyä peltomaata. Tien sulki eräs kylä, mutta kun hän tykyttävin sydämin sitä lähestyi, kävi ilmi, että kaikki kylän asukkaat nukkuivat sikeätä unta. Kun hän arastellen kiersi kylää, alkoivat voimat pettää, ja ehdittyään vihdoin jyrkältä näyttävän rinteen laelle hän lyyhistyi viikunapuun juurelle ja vaipui äärimmäisen uupumuksen uneen.
Hänen päivänkoitteessa herätessään oli kapeneva kuu noussut ja valaisi heikosti pimeyttä. Hänen vieressään seisoi vanhahko naishenkilö, joka kyseli häneltä kyselemistään omalla kielellänsä. "Kuka oletkaan? Mitä täällä teet? Makaat tällaisena kylmänä yönä ulkona puun alla!"
Kamila hypähti säikähtäen jalkeilleen. Silmäillessään ympärillensä hän näki aivan lähellä laiturin, jossa lepäsi kaksi parkkialusta. Vanha naishenkilö oli matkalla ja oli noussut varhain kylpeäkseen, ennenkuin toiset alkoivat liikkua.
"Sinä näytät bengalilaiselta", jatkoi hän.
"Minä olen bengalilainen", virkkoi Kamila.
"Miten olet joutunut tänne makaamaan?"
"Olen menossa Benaresiin. Myöhään yöllä minä väsyin ja paneuduin tähän makuulle."
"Onko kummempaa kuultu? Menossa Benaresiin jalkaisin! No, menehän tuonne alukseen. Minä tulen heti peseydyttyäni."
Vanha nainen peseytyi, tuli Kamilan luo ja alkoi seikkaperäisesti kertoa itsestään ja matkansa tarkoituksesta. Hän oli sukua ghazipurilaiselle Siddhu Babulle, jonka poika oli vast'ikään viettänyt häitänsä suurin juhlallisuuksin. Hänen oma nimensä oli Nabinkali, hänen miehensä Mukundalal Datta; he kuuluivat kajastha-kastiin ja olivat kotoisin Bengalista, mutta asuivat nyt Benaresissa. Sukulaiset eivät olleet kutsuneet heitä häihin, mutta he olivat siitä huolimatta lähteneet Ghazipuriin toivoen Siddhu Babun sittenkin ottavan heidät vastaan. Talon emäntä oli kuitenkin pahoitellen ilmoittanut, ettei voinut tarjota heille vieraanvaraisuutta. "Tiedättehän, ystäväiseni", oli hän sanonut Nabinkalille, "että mieheni on kovin kivulloinen; lapsuudesta lähtien hänen on täytynyt noudattaa erikoista ruokajärjestystä. Meillä on lehmä, jonka maidosta kirnuamme voita, voista teemme ghitä ja ghin avulla valmistamme hänelle _lutshi_kakkuja. Sellaista lehmää ei sovi ruokkia millaisella rehulla tahansa — —" ja niin aina edespäin.