Kshemankari pudisti päätänsä. "Minä pelkään, että sinua kiusaa jokin asia. Se on varsin luonnollista, eikä sinun tarvitse pelätä, vaikka sen minulle ilmaiset. Älä kohtele minua niinkuin vierasta, lapsukaiseni, minä pidän sinua omana tyttärenäni. Sinun pitää tosiaankin minulle sanoa, jos täällä sattuu jotakin sellaista, mikä ei sinua miellytä tai jos haluat nähdä omaisiasi."
"Minä en tahdo mitään muuta kuin saada tehdä työtä teidän hyväksenne, maammoseni!" huudahti Kamila kiihkeästi.
Välittämättä tästä keskeytyksestä Kshemankari jatkoi: "Ehkäpä on parasta, että lähdet setäsi luo ja palaat tänne, milloin haluat."
"Maammoseni", huudahti Kamila ihan säikähtyneenä, "niin kauan kuin saan olla teidän luonanne, en tahdo kenenkään muun luo koko maailmassa. Jos teen jotakin huonosti, niin rangaiskaa minua, miten hyväksi näette, mutta älkää lähettäkö minua pois päiväksikään!"
Kshemankari taputteli tytön poskea ja vastasi: "Kun noin sanot, tulen jälleen ajatelleeksi, että olet ollut äitini jossakin edellisessä elämässä. Kuinkapa olisimmekaan muuten voineet mieltyä toisiimme ensi näkemällä? Mene nyt aikaisin makuulle. Sinulla ei ole koko päivänä ollut yhtään levon hetkeä."
Kamila meni makuuhuoneeseensa, lukitsi oven, sammutti kynttilän ja istuutui lattialle mietiskelläkseen asioita siinä pimeässä. Pitkien mietteiden jälkeen hänen ajatuksensa muotoutuivat seuraavanlaisiksi: "Minä en voi jäädä hänen valvojaksensa, kun taivas on riistänyt minulta kaiken oikeuden. Minun täytyy valmistua kerrassaan hänestä luopumaan. Jäljellä ei ole muuta kuin silloin tällöin pieniä tilaisuuksia saada häntä palvella, ja ne minä tahdon säilyttää itselläni, mikäli suinkin mahdollista. Suokoon Jumala minulle voimaa täyttää aina velvollisuuteni hymyilevin kasvoin, milloinkaan pyrkimättäkään saavuttamaan enempää! Tämänkin suorittaminen käy minulle varmaan vaikeaksi. Ellen voi tehdä iloisesti, mitä tehtävänä on, jos suorittelen töitäni alakuloisin ilmein, niin minun on luovuttava kaikesta."
Siten tarkasteltuansa olotilaansa hän mukautti itsensä seuraavaan päätökseen: "Huomisesta lähtien minä en enää sure, en näytä onnettomalta, en huokaile saavuttamattomia. Minä olen onnellinen saadessani palvella koko elämäni ajan. Minä en pyydä koskaan mitään enempää."
Hän meni makuulle, käännähteli hetkisen kyljeltä toiselle ja vaipui uneen. Pari kolme kertaa yöllä herätessään hän toisteli sanojansa kuin jotakin pyhää rukoustekstiä: "Minä en pyydä koskaan mitään enempää." Aamulla noustessaan hän liitti kätensä yhteen ja keskitti koko tahdonvoimansa tähän päätökseen: "Minä tahdon palvella sinua kuolemaan asti enkä pyydä koskaan mitään muuta."
Kiireesti peseydyttyään ja pukeuduttuaan hän lähti Nalinakshan työhuoneeseen. Hän puhdisti pölyn joka nurkasta pukunsa liepeellä, asetti kaikki matot paikoillensa ja kiiruhti Ganges-virralle kylpemään.
Nalinakshan uudistetuista pyynnöistä Kshemankari oli lakannut kylpemästä ennen auringonnousua; senvuoksi saatteli Umesh Kamilaa virralle koleina aamuhetkinä.