"Minä en tahdo kenenkään tietävän nimeäni", sanoi Kamila, "todellinen nimeni on muuttunut minulle soimaukseksi."
"Mutta siitä huolimatta se antaa sinulle oikeutesi takaisin."
Kamila pudisti päätänsä.
"Minun mielestäni ei ole niin laita. Minulla ei ole mitään oikeutta vaadittavana enkä minä haluakaan mitään vaatia."
"Mutta mitä oikeutta sinulla on salata asia mieheltäsi? Miksi et jätä kohtaloasi kokonaan hänen ratkaistavaksensa? Sinun ei pitäisi peitellä häneltä mitään."
Väri pakeni äkkiä Kamilan kasvoista. Hän tuijotti avuttomana
Hemnaliniin turhaan etsien vastausta; sitten hän vaipui vuoteeseen.
"Taivas yksin tietää, miksi tunnen sellaista häpeää, vaikka en ole tehnyt mitään vääryyttä! Miksi minua rangaistaan, vaikka olen ihan viaton? Kuinka voinkaan hänelle kertoa koko tarinani?" Hemnalini tarttui hänen käteensä.
"Tässä ei tule kysymykseen rangaistus, vaan vapautus. Sinä olet nyt harhaluulon pauloissa etkä vapaudu koskaan, ellet ilmaise kaikkea miehellesi. Luota kaitselmukseen ja katko kahleesi!"
"Minulta ei vie voimia se pelko, että voin kaikki menettää, mutta minä ymmärrän, mitä tarkoitat. Minä en saa pelätä, mitä tulevaisuus minulle mukanansa tuo; minun on sanottava hänelle kaikki. Häneltä en saa salata enää mitään." Kamila iski kätensä lujasti yhteen.
"Mitä siis tahdotkaan?" kysyi Hemnalini viihdytellen. "Tahdotko, että joku muu sen hänelle kertoo?"