Teetunti pani sinä päivänä Hemnalinin kärsivällisyyden kovalle koetukselle. Kun se vihdoin oli ohi, hän suoritti erikoisen ponnistuksen hälventääkseen Rameshin hajamielisyyttä. Seinällä olevalla pöydällä lepäsi joukko kirjoja, jotka hän otti syliinsä aikoen lähteä kuljettamaan niitä pois huoneesta. Hänen liikkeensä herätti Rameshin huumauksestansa. "Mihin aiotte ne viedä?" kysyi hän Hemnalinin luo astuen. "Eikö meidän ollut määrä tänään valita mukaanotettavat kirjat?"
Hemnalinin huulet värähtivät, ja hän voi vaivoin pidättää silmiin tulvivia kyyneliä.
"Jääköön tekemättä", virkkoi hän, "meillä ei nyt ole siihen tilaisuutta." Samassa hän jo kiiruhti yläkertaan ja heitti kirjat makuuhuoneensa lattialle.
Hemnalinin pakeneminen äidytti Rameshin mielenapeutta.
"Te ette näytä voivan tänään oikein hyvin, Ramesh Babu", huomautti
Akshai salavihkaa nauraen.
Ramesh mutisi jotakin aivan käsittämätöntä. Mutta Annada Babu oli heristänyt korviansa kuullessaan Akshain viittaavan Rameshin terveydentilaan.
"Sitähän minäkin sanoin hänet nähdessäni", huomautti hän.
"Sellaiset henkilöt kuin Ramesh Babu", jatkoi Akshai sala-ivaisesti, "pitävät arvoansa alentavana omistaa mitään huomiota terveydellensä. He elävät älyllisissä maailmoissa, ja jos potevat ruoansulatushäiriöitä, niin pitävät epähienona ryhtyä tutkimaan, mistä sairaus johtuu."
Annada Babu alkoi leveästi todistella, että hyvä ruoansulatus on filosofille yhtä tärkeä kuin kenelle muulle tahansa. Ramesh istui heidän vieressään kärsien ja vaieten.
"Kuulkaahan neuvoani, Ramesh Babu", päätti Akshai puheensa, "nauttikaa yksi Annada Babun marjake ja menkää varhain nukkumaan."