"Eipä ihmekään!" huudahti Dzhogendra viskautuen istumaan. "Minä olen kuullut koko jutun, Hem. Älä kuitenkaan ole huolissasi; niin voi tapahtua ainoastaan sen vuoksi, etten minä ollut kotona. Minä kyllä asiat selvitän! Ohimennen kysyen, Hem, eikö Ramesh maininnut sinulle mitään syytä?"
Hemnalini oli pahassa pulassa. Akshain ja Dzhogendran epäluuloinen suhtautuminen närkästytti häntä, ja hänen oli senvuoksi vaikea Dzhogendralle tunnustaa, ettei Ramesh ollut ilmoittanut mitään syitä vaatiessaan häitä siirrettäviksi tuonnemmaksi. Toisaalta hän ei tahtonut lausua nimenomaista valhettakaan.
"Hän oli valmis ne minulle ilmoittamaan, mutta minä en pitänyt sitä tarpeellisena", vastasi hän.
"Pelkkää ylpeyttä", ajatteli Dzhogendra, "aivan hänen tapaistansa!" Ääneen hän sanoi: "Hyvä, älä ole peloissasi; minä saan hänet varmaan jo tänään ilmaisemaan syynsä."
"Minä en pelkää ollenkaan", virkkoi Hemnalini selaillen kirjansa lehtiä, "enkä tahtoisi sinun kiusaavan häntä kyselyilläsi."
"Taaskin ylpeyttä!" ajatteli Dzhogendra. "Hyvä", sanoi hän, "ole siinä suhteessa ihan huoletta", ja alkoi tehdä lähtöä.
Hemnalini nousi. "Kuuletko, et saa sanoa hänelle siitä mitään. Te muut voitte minun puolestani ajatella, mitä tahdotte, mutta minä en epäile häntä ollenkaan."
Dzhogendra säpsähti; tuo ei kuulostanut ylpeydeltä. Sisareen kohdistuva rakkaus ja sääli pääsivät voitolle, ja hän hymyili salaa virkkaessaan: "Oppineilla naisillamme ei ole aavistustakaan maailmasta; he osaavat koko joukon kirjoista oppimiansa asioita, mutta kun sattuu epäluulon aihetta, ovat he viattomat kuin vastasyntynyt lapsi." Sitten hän kuvaili Hemnalinin luonnollista luottavaisuutta Rameshin kaksimielisyyden vastakohtana. Hänen sydämensä paatui Rameshia kohtaan, ja hän päätti entistä lujemmin pakottaa miehen ilmaisemaan "syynsä"; Hän nousi jälleen lähteäkseen, mutta Hemnalini ehti tarttua häntä käsipuoleen.
"Lupaa minulle, ettet hiisku tästä sanaakaan Rameshille", sanoi hän.
"Saadaanhan nähdä", vastasi Dzhogendra.