Ramesh hymyili. "Eipä ole paljon sellaisia ihmisiä, jotka voivat niin sanoa! Mutta jos tosiaankaan et sitä pidä missään arvossa, miksi et lahjoita sitä jollekin vieraalle? Miksi juuri minulle?" Sanaakaan sanomatta Kamila laski lippaan lattialle.
"Sanohan minulle totuus, Kamila", jatkoi Ramesh, "etkö ole harmistunut sen vuoksi, etten kertonut tarinaa loppuun?"
"Minä en ole harmistunut", vastasi Kamila, katse lattiaan luotuna.
Ramesh: "Niinpä pidät tuon lippaan itselläsi. Jos niin teet, niin tiedän, että puhut totta."
Kamila: "Minä en näe asiain yhteyttä. Se on sinun omaisuuttasi, ja sinun tulee pitää se hallussasi."
Ramesh: "Mutta sehän ei ole minun! Henkilöt, jotka ottavat lahjoja takaisin, muuttuvat kuoltuansa aaveiksi, huuletko minun mielivän muuttua aaveeksi?"
Se ajatus, että Ramesh voisi esiintyä aaveena, huvitti Kamilaa siinä määrin, ettei hän voinut olla nauramatta.
"Enpä tietenkään. Muuttuvatko henkilöt, jotka ottavat lahjoja takaisin, tosiaankin aaveiksi? Minä en ole sitä koskaan kuullut." Kamilan tahaton hilpeys lopetti kaikki vihollisuudet. "Totuudesta voi saada selkoa yhdellä ainoalla tavalla", sanoi Ramesh. "Sinun täytyy itse kysyä asiaa aaveelta, kun ensi kerran sellaisen kohtaat."
Kamilan uteliaisuus oli herännyt. "Vakavasti puhuen: oletko milloinkaan nähnyt aavetta?" kysyi hän.
"En mitään oikeata; olen nähnyt koko joukon jäljennöksiä; oikea laji on harvinainen!"