"Ohjesääntö ei sitä salli, herrani", kuului lyhyt vastaus.
Kamila oli seurannut Rameshia ja alkoi nyt hänkin anoa. "Te ette saa häntä jättää! Pysähtykää hetkiseksi! Umesh parkani!"
Ramesh turvautui nyt yksinkertaiseen menetelmään saadakseen kapteenin luopumaan epäilyksistänsä. Soveliaan rahasumman saatuansa mies pysähdytti aluksen ja otti pojan siihen. Sitten hän ryhtyi pitämään asianmukaista nuhdesaarnaa, mutta Umesh ei ollut millänsäkään, asetti korinsa Kamilan jalkojen eteen ja irvisteli, ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut.
"Tämä ei ole mikään naurun asia", virkkoi Kamila, joka ei ollut vieläkään toipunut säikähdyksestään. "Miten sinun olisi käynyt, ellei laiva olisi pysähtynyt?"
Vastauksen asemasta Umesh kumosi korinsa, josta vieri kannelle rykelmä vihreitä banaaneja, jokin määrä spenaattia ja joukko kurpitsoja.
"Mistä olet kaiken tuon saanut?" kysyi Kamila.
Umeshin antamaa selitystä ei poliisi olisi pitänyt tyydyttävänä. Edellisenä päivänä, mennessään kylään ostoksille, hän oli pannut merkille, missä nämä hedelmät ja vihannekset kasvoivat eri puutarhoissa ja eri kattotasanteilla, ja oli nyt varhain aamulla, aluksen ollessa vielä karilla, suorittanut valintansa kysymättä lupaa keneltäkään.
"Mitä pälkähtääkään päähäsi, kun lähdet varkaisiin ihmisten puutarhoihin?" kovisteli Ramesh.
"Ei se ollut varastamista; minä otin vain vähän joka kohdasta. Siitä ei ole kenellekään vahinkoa."
"Eikö siis ole varastamista, jos otat vain vähän. Sinä lurjus! Lähde pois näkyvistäni ja ota nuo mukaasi!"