»Se ei käy päinsä, armollinen herra. Se on vastoin määräyksiä.»
Minä närkästyin kovin. »Minä käsken sinua!» sanoin minä ääntäni koroittaen. »Mene ilmoittamaan minut!»
Mies hieman hämmästyi käskevää sävyäni. Minä olin sillävälin lähestynyt ovea. Olin jo astumassa sisään, kun hän lähti jälkeeni ja tarttui minua käsivarteen sanoen: »Ei, armollinen herra, te ette saa mennä sinne.»
Mitä! Palvelija uskalsi koskea minuun! Minä tempasin käteni vapaaksi ja annoin miehelle kaikuvan korvapuustin. Samassa tuli Bima huoneestansa ja näki, kuinka mies oli käymässä hävyttömäksi.
En unohda koskaan, miltä hän näytti seisoessaan siinä vihansa vallassa! Biman kauneus on minun itseni keksimä. Useimmat muut henkilöt eivät varmaankaan huomaisi hänessä mitään erikoista. He nimittäisivät tyhmyydessään hänen solakkaa vartaloansa »hinteläksi.» Minä puolestani ihailen juuri hänen joustavuuttansa: hän on kuin elämän lähde, joka kumpuaa suoraan Luojan sydämestä. Hänen ihonsa on tumma, mutta loistavan tumma kuin leikkaava, välkkyvä miekanterä.
»Nanku», komensi hän ovelta, ojentaen käskevästä kättänsä, »mene pois!»
»Älkää olko hänelle vihainen», sanoin minä. »Jos hän kerran on saanut sellaisen määräyksen, niin minun on mentävä.»
Biman ääni vielä vavahteli hänen vastatessaan:
»Te ette saa mennä. Tulkaa sisään!»
Tuo ei ollut mikään pyyntö, vaan käsky sekin! Minä seurasin häntä, istuuduin, otin pöydältä viuhkan ja aloin sillä itseäni leyhytellä. Bima piirteli lyijykynällä jotakin paperiliuskalle, huusi palvelijan ja antoi hänelle paperin sanoen: »Vie tämä armolliselle herralle.»