»Koska uskon vakaasti Jumalaani», vastasi mieheni, »olen varma siitä, ettemme ole valmistuneet häntä palvelemaan. Jumalalla on voima antaa lahjojansa, mutta meillä täytyy olla voima ottaa ne vastaan.»
Mieheni puhe vain harmitti minua. En voinut olla puuttumatta keskusteluun: »Sinä arvelet, että tämä innostus on pelkkää humaltumista, mutta eikö humaltuminen tavallaan anna voimia?»
»Mahdollisesti kyllä», vastasi mieheni. »Se voi antaa voimia, mutta ei aseita.»
»Mutta voima on Jumalan lahja», jatkoin minä. »Aseita voivat toimittaa konesepätkin.»
Mieheni hymyili. »Konesepät vaativat palkkansa, ennenkuin luopuvat tuotteistansa», virkkoi hän.
Sandip röyhisti rintaansa vastatessaan: »Älä ole siitä huolissasi! He saavat varmaan palkkansa.»
»Minä tilaan juhlamusiikin, kun maksu on suoritettu, mutta en ennen», virkkoi mieheni.
»Sinun ei pidä luulla, että musiikkianne jää riippumaan hyväntahtoisuudestasi», sanoi Sandip ivallisesti. »Meidän juhlamme ei tarvitse mitään rahallista kannatusta.»
Hän alkoi laulaa tahmein äänin:
»Minun rakkaani, joka lempeänsä tuhlaa mitään hintaa pyytämättä, hän soittaa halpaa huiluansa, ilmaiseksi saatua, ja sydämeni häipyy sen helinään.»