Hänen mentyänsä leimahti intohimoni korkeampaan lieskaan, niinkuin pilvi auringon laskiessa. Minä tunsin menettäneeni kaikkein. otollisimman tuokion. Millainen surkea pelkuri olinkaan ollut! Hän oli varmaan lähtenyt luotani halveksien arkamaista epäröintiäni — ja hän oli oikeassa!
Näiden mietteiden yhä kirvellessä mieltäni tuli eräs palvelija ilmoittamaan Amuljan, erään puolueeseemme kuuluvan nuorukaisen, pyrkivän puheilleni. Minun melkein teki mieli antaa hänen lähteä pois tyhjin toimin, mutta hän astui sisään, ennenkuin ehdin asian ratkaisemaan. Sitten me aloimme jutella eri paikkakunnilta saapuneista, kankaita, sokeria ja suolaa koskevista uutisista — ja pian oli ilma puhdas kaikista huumaavista tuoksuista. Minusta tuntui siltä, kuin olisin unesta herännyt. Minä hypähdin seisaalleni valmiina taisteluun, — Bande Mataram!
Uutisia oli monenlaisia. Useimmat niistä kauppiaista, jotka olivat Hariš Kundun vuokramiehiä, olivat siirtyneet meidän puolellemme. Monet Nikhilin palveluksessa olevat henkilöt olivat hekin meidän puolellamme ohjaillen asioita meidän eduksemme. Marvarin kauppiaat tarjoutuivat maksamaan sakkoa, kunhan heidän sallittaisiin myydä loppuun nykyiset varastonsa. Vain eräät muhamettilaiset kauppiaat niskoittelivat vielä.
Eräs heistä oli ostanut pari saksalaista hartiahuivia omaisiansa varten. Kylämme pojat riistivät ne häneltä ja polttivat poroksi. Siitä oli syntynyt ikävyyksiä. Me tarjosimme hänelle korvaukseksi intialaisia villakankaita. Mutta missä oli huokeita intialaisia villateoksia ostettavissa? Emmehän voineet hänelle hankkia kashmirhuiveja hävitettyjen sijaan! Hän tuli valittamaan Nikhilille, joka neuvoi häntä kääntymään oikeuden puoleen. Nikhilin miehet luonnollisesti pitivät huolta siitä, ettei tutkimuksista tullut mitään; lainvalvojakin oli meidän puolellamme.
Seikka näet on tämä: jos meidän on joka kerta korvattava poltetut ulkomaiset kankaat intialaisilla ja lisäksi selviydyttävä oikeusjutusta, niin mistä otamme tarvittavat rahat? Ja kaikkein tärkein asia: ulkomaisten tuotteiden tuhoaminen lisää niiden kysyntää ja on niinmuodoin muukalaisille eduksi. Heille käy niinkuin onnelliselle kauppiaalle, jonka kristallikruunun pohatta särki, koska hänen teki kovin mieli kuulla murskaantuvan lasin helinää.
Toinen kysymys on, voimmeko jyrkästi toteuttaa ulkomaisten flanelli- ja merinokudelmain boikottausta, vai onko meidän tehtävä poikkeus niiden hyväksi, koska halpoja kirjavia intialaisia villakankaita ei ole olemassa.
»Kuulehan», sanoin minä, »mitä ensimmäiseen kysymykseen tulee, olen sitä mieltä, ettemme tulevaisuudessa suinkaan lahjoittele intialaisia kankaita niille, joilta on takavarikoitu vieraita tuotteita. Rangaistuksen tulee kohdata heitä eikä meitä. Jos he nostavat kanteen meitä vastaan, niin meidän on kostettava polttamalla heidän varastohuoneensa. Mitä säikytkään, Amulja? Asia ei huvita minua sen vuoksi, että siitä syntyy iso ilotulitus. Ota huomioon, että kysymyksessä on sota. Jos pelkäät aiheuttaa kärsimystä, niin mene etsimään itsellesi lemmeniloja; meidän työhömme et kelpaa!»
Toisen pulman minä ratkaisin päättämällä, ettei vieraita tuotteita ollut missään tapauksessa suvaittava. Vanhoina hyvinä aikoina, jolloin nuo hilpeän värikkäät ulkomaiset huivit olivat ihan tuntemattomat, tuli maalaisväkemme aivan hyvin toimeen käyttämällä yksinkertaisia puuvillahuivejansa. Ne eivät kenties näytä niin upeilta, mutta nykyaikana ei sovi ajatella elämän koreutta.
Useimmat laivurit oli saatu kieltäytymään kuljettamasta ulkomaisia tavaroita, mutta ensimmäinen laivuri, Mirdžan, oli yhä vastahakoinen.
»Ettekö voisi upottaa hänen alustansa?» kysyin minä täkäläiseltä toimitsijaltamme.