Kemankar
Ei, ei vielä. Ensin se, mitä meillä on toisillemme sanottavaa, ja sitten rakas tervehdys. — Tule lähemmäksi! Sinä tiedät, että olen köyhä sanoista — ja aikani on lyhyt. Minun koettelemukseni on ohi, mutta ei sinun. Sano minulle, miksi olet tämän tehnyt.
Suprija
Sinä et ymmärrä minua, ystäväni. Minun täytyi pysyä uskossani rakkautenikin uhalla.
Kemankar
Minä ymmärrän, Suprija. Minä olen nähnyt tuon tytön kasvot, joita hehkuttaa sisäinen valo ja jotka ovat kuin näkyväiseksi muuttunut ääni. Sinä uhrasit noiden silmien tulelle luottamuksen esi-isiesi uskoon ja maasi menestykseen ja rakensit uuden uskon petoksen pohjalle.
Suprija
Sinä olet oikeassa, ystäväni. Minun uskoni on ilmestynyt minulle täydellisyydessään tuon naisen hahmossa. Teidän pyhät kirjanne eivät sanoneet minulle mitään. Noiden silmien valo on auttanut minua lukemaan luomiston vanhaa kirjaa, ja minä olen oppinut, että todellinen usko on siinä, missä on ihminen ja missä on rakkaus. Se uhoo äidistä hänen antaumuksessaan ja palaa häneen takaisin lapsesta. Se astuu alas antajan lahjassa ja herää eloon vastaanottajan sydämessä. Minä vannouduin tunnustamaan tätä uskoa, joka ilmaisee ihmisessä piilevän äärettömän, kun katseeni kohtasi nuo kasvot, jotka ovat täynnä valoa ja rakkautta ja salatun viisauden rauhaa.
Kemankar
Minäkin suuntasin katseeni kerran noihin kasvoihin ja uneksin tuokion ajan, että uskonto oli vihdoin tullut naisen hahmossa opastamaan ihmisten sydämiä taivaaseen. Hetkisen tuntui laulu ja soitto paisuttavan poveani, ja kaikki elämäni toiveet puhkesivat täyteen kukoistukseen. Mutta enkö repinyt rikki tuota harhakuvitelman verkkoa ja vaeltanut vieraisiin maihin? Enkö kestänyt kärsivällisesti arvottomien käsien aiheuttamaa nöyryytystä ja tuskaa, joka koitui siitä, että täytyi erota sinusta, lapsuuteni ystävästä? Entä mitä olet sinä tehnyt tällävälin? Sinä olet istunut kuninkaan varjoisassa puutarhassa suloisen joutilaana kehräten valhetta, jonka oli määrä puolustaa sokaistumistasi antamalla sille uskonnon nimen.