Suprija
Ystäväni, eikö maailma ole kyllin laaja voidakseen sisältää ihmisiä, joiden luonnon laatu on ylen erilainen? Taistelevatko nuo taivaan lukemattomat tähdet tavoitellen yhden herruutta? Eivätkö erilaiset uskon muodot voi rauhallisesti säteillä erilaista valoansa niihin erilaisiin sielujen maailmoihin, joissa niitä kaivataan?
Kemankar
Sanoja, pelkkiä sanoja! Ääretön maailma ei ole kyllin suuri suvaitakseen valheen ja totuuden elävän rinnan kaikessa sovussa. Niin tuhoisasti kaikkea rakastava ei rakkaus ole, että ihmisten ravinto, vilja, voisi väistyä ohdakkeiden ja rikkaruohojen tieltä. Niin tunnottoman avara ei ole suvaitsevaisuus, että se sallisi kaivaa ystävyyden varmaa pohjaa luottamuksen pettämisellä. Että toisen tulisi kuolla varkaan tavoin, koska on puolustanut uskoansa, ja toisen, joka on uskonsa pettänyt, elää kunniassa ja rikkaudessa — ei, ei, maailma ei ole niin kivikova, että se tuskaa tuntematta kantaisi sellaista ristiriitaa povessaan.
Suprija (Malinille)
Minä otan kaikki nämä solvaukset ja loukkaukset vastaan sinun nimessäsi, valtiattareni. Sinä, Kemankar, maksat hengelläsi uskosi — mutta minä uhraan enemmän. Minä annan sinuun kohdistuvan rakkauteni, joka on minulle elämääni kalliimpi.
Kemankar
Riittää jo tämä jaarittelu! Jokainen totuus on tutkittava kuoleman tuomioistuimen edessä. Ystäväni, muistatko vielä kouluaikamme, jolloin meillä oli tapana kiistellä koko yö, mennä aamusella opettajamme luo ja saada tuokiossa selville, kumpi oli oikeassa. Koittakoon nytkin sellainen aamu! Lähtekäämme päättymyksen maahan ja astukaamme kaikkine kysymyksinemme kuoleman eteen, missä epäilyksen häilyvät sumut haihtuvat henkäyksestä, ikuisen totuuden vuorenhuiput kohoavat näkyviimme, ja me kaksi hupsua silmäilemme toisiamme nauraen. — Rakas ystäväni, tuo se, mitä pidät parhaana ja kuolemattomana itseytenäsi, kuoleman tuomioistuimen eteen!
Suprija
Tapahtukoon niinkuin tahdot, ystäväni!