Vikram
Ah, rakkaani, mihin ovatkaan kadonneet ne häiriytymättömän ilon päivät, jolloin ensimmäisen kerran kohtasimme toisemme rakkaudessa, jolloin maailmamme ei ollut vielä hereillä — yhtymisemme varhainen aamurusko vain tulvahti vaieten sydämiimme? Sinun silmäluomissasi asui suloinen arkuus, niinkuin kastepisara kukkalehdellä, ja hymy väräjöi huulillasi kuin illan tuulessa värjyvä lamppu. Minä muistan, kuinka kiihkeästi minua syleilit, kun aamu koitti ja meidän oli erottava, ja muistan, kuinka haluttomin, polttavan kaipauksen hidastamin askelin sinä luotani poistuit. Missä olikaan silloin talo ja sen askaret ja maailma?
Sumitra
Mutta mehän olimme silloin melkein lapsia vielä, ja nyt me olemme kuningas ja kuningatar.
Vikram
Kuningas ja kuningatar? Ne ovat pelkkiä nimiä. Me olemme enemmän: me olemme rakastavaisia.
Sumitra
Sinä olet kuninkaani, puolisoni, ja minä olen tyytyväinen saadessani seurata askeliasi. Älä saata minua häpeään asettamalla minut kuninkaanarvoasi korkeammalle!
Vikram
Etkö siis kaipaa rakkauttani?