Voi sinua, kuolevaisten tytärtä! Minä anastin jumalien aitasta taivaan tuoksuvan viinin, täytin sen yhtä yötä varten piripintaiseksi ja annoin sinun käteesi, jotta sen joisit — mutta sinä huudat yhä tuskaasi!
Tšitra (katkerasti)
Kuka sen joi? Minulle tarjottiin elämän kaipauksen harvinaisin täyttymys, rakkauden ensimmäinen yhtymys, ja temmattiin se jälleen saavutettavistani. Tämä lainattu kauneus, tämä minua verhoava valhe on minusta kariseva vieden mukanansa tuon suloisen yhtymyksen ainoan muiston, niinkuin terälehdet karisevat lakastuvasta kukasta, ja alastonta köyhyyttänsä häpeävä nainen on istuva itkien yöt päivät. Tämä kirottu hahmo seuraa minua alinomaa niinkuin paha henki ryöstäen minulta jokaisen lemmenpalkan — kaikki ne suudelmat, joita sydämeni janoaa.
Madana
Ah, kuinka turha olikaan sinun ainoa yösi! Riemun alus tuli näkyviin, mutta aallokko esti sitä pääsemästä rantaan.
Tšitra
Taivas tuli niin lähelle minua, että tuokion ajan luulin jo sen saavuttaneeni. Mutta aamulla, unesta herätessäni, minä havaitsin oman ruumiini muuttuneen kilpakosijakseni. Nyt on vihattavana velvollisuutenani koristaa se joka päivä, lähettää se rakastettuni luo ja nähdä, kuinka hän sitä hyväilee. Jumala, ota lahjasi takaisin!
Madana
Mutta kuinka voitkaan astua rakastajasi luo, jos otan sen sinulta pois? Eikö olisi säälimätöntä temmata malja hänen huuliltansa hänen tuskin ehdittyään nauttia ensimmäisen siemauksen? Kuinka katkeraa kaunaa hän tuntisikaan sinua kohtaan.
Tšitra