Ardžuna
Sällithän minun harjoittaa hetkisen kšatrijan sotaista ammattia. Minä hankin tälle joutilaalle käsivarrelleni uutta mainetta, jotta se olisi arvokkaampi pielus sinun päätäsi varten.
Tšitra
Entäpä, jos kiellän sinua lähtemästä, jos kierrän käsivarteni uumillesi? Tempaudutko karusti minusta irralle ja jätätkö minut? Niinpä mene! Mutta tiedä, että kerran katkennut liaani ei milloinkaan yhdy enää yhdeksi. Mene, jos janosi on sammunut. Mutta ellei ole niin laita, muista, että nautinnon jumala on epävakainen eikä odottele ketään. Viivy vielä hetkinen, valtiaani! Kerro minulle ne levottomat ajatukset, jotka sinua kiusaavat. Kuka onkaan tänään askarruttanut mieltäsi! Tšitrako?
Ardžuna
Niin, Tšitra. Minä ihmettelen, minkä lupauksen vuoksi hän on lähtenyt pyhiinvaellusretkelleen. Mitä häneltä voikaan puuttua?
Tšitra
Mitä puuttua? Onko hänellä, onnettomalla, milloinkaan mitään ollut? Hänen huomattavimmat kykynsä ovat vankilan muureja, jotka sulkevat hänen naisen-sydämensä kylmään tyrmään. Hän on synkkä ja tyytymätön. Hänen naisellisen rakkautensa täytyy tyytyä käymään ryysyihin puettuna; hänelle ei ole suotu kauneutta. Hän on kuin ilottoman aamun henki, joka istuu kivisellä vuorenhuipulla pimeiden pilvien himmentäessä siltä kaiken valon. Älä kysy minulta hänen elämästänsä. Se ei voi kuulua viehättävältä kenenkään miehen korvaan.
Ardžuna
Sanomattomasti tekee mieleni saada kuulla hänestä kaikki. Minä olen kuin vaeltaja, joka saapuu keskiyön aikaan vieraaseen kaupunkiin. Kupukatot, tornit ja puutarhojen puut näyttävät epämääräisiltä ja varjomaisilta, ja uneliaan hiljaisuuden läpi kuuluu toisinaan meren kumea huokaus. Hän odottelee hartaasti aamua, joka on ilmaiseva hänelle kaikki vieraat ihmeet. Kerro minulle hänen tarinansa.