Laulaa
Odotukseeni antautuneena minä halajan kaikkeni kadottaa.
Tien vieressä varron, kunnes saapuu hän, joka vie minut
avoimelle tielle.
Hän, joka piilee ja näkee ja tietämättäsi sinua rakastaa.
Minä olen antanut hänelle sydämeni salaisen rakkauden
Ja odotukseeni antauneena minä halajan kaikkeni kadottaa.
XIX
Tie. Sudaršana ja Surangama.
Sudaršana
Millainen huojennus, Surangama, millainen vapaus! Häviöni on tuottanut minulle vapauden. Oi kuinka jäykkä olikaan ylpeyteni! Mikään ei kyennyt sitä liikuttamaan eikä lieventämään. Himmentynyttä henkeäni ei voitu mitenkään saada tajuamaan sitä selvää totuutta, ettei kuninkaan pitänyt tulla luokseni, vaan minun piti lähteä hänen luoksensa. Minä makasin koko viime yön pölyisellä permannolla ikkunan luona — makasin siellä lohduttomia tunteja ja itkin! Etelätuulet puhalsivat ja huusivat ja valittivat koko yön niinkuin sydäntäni kalvava tuska, ja kaiken keskeltä kuului tavantakaa yölinnun vihlova ääni »Puhu, nainen!» ulkoisen myllerryksen kaikuna!… Se oli pimeän yön avutonta valitusta, Surangama!
Surangama
Viime yön painostava ja alakuloinen tuntu näytti kestävän ikuiset ajat — oi kuinka kaamea ja synkeä olikaan yö!
Sudaršana
Mutta voitko uskoa — minusta tuntui siltä, kuin olisin kuullut vinan lempeiden sointujen virtaavan kaiken tuon hurjan melun ja myllerryksen läpi! Voiko hän soittaa niin suloisia ja herkkiä säveliä, hän, joka on julma ja kammottava? Maailma tuntee ainoastaan kelvottomuuteni ja häpeäni — mutta yksin minun oma sydämeni kykeni kuulemaan nuo sävelet, jotka kutsuivat minua autiossa ja valittavassa yössä. Kuulitko sinäkin, Surangama, sen vinan? Vai oliko se pelkkää unennäköäni?