Surangama
Juuri sen vinan soittoa kuullakseni minä olen aina sinun luonasi. Tuota soivaa kutsua, jonka tiesin kerran tulevan poistamaan kaikkia esteitä rakkauden tieltä, minä olen kaiken aikaa odottanut jännittäen kuuloani.
Sudaršana
Vihdoin hän lähetti minut maantielle — minä en voinut vastustaa hänen tahtoansa. Kun hänet löydän, sanon hänelle ensimmäisiksi sanoikseni: »Minä olen tullut vapaaehtoisesti — minä en ole odottanut sinun tuloasi.» Minä sanon: »Sinun tähtesi minä olen kulkenut vaikeat ja väsyttävät tiet, ja katkera ja lakkaamaton on ollut itkuni koko ajan.» Se ylpeys minussa ainakin on oleva, kun hänet kohtaan.
Surangama
Mutta sekään ylpeys ei ole kestävä. Hän tuli ennen sinua — kukapa muu olisikaan sinut tielle lähettänyt?
Sudaršana
Ehkäpä niin. Loukatun ylpeydentunnon minussa vielä eläessä minä en voinut olla ajattelematta, että hän oli iäksi minut jättänyt; mutta kun sitten sirotin arvokkuuteni ja ylpeyteni tuulten viedä ja lähdin tavallisille teille, niin minusta tuntui, että hänkin oli lähtenyt ulos. Minä olen ollut häntä löytämässä siitä hetkestä saakka, jolloin tulin tielle. Minä en pelkää enää mitään. Kaikki nämä kärsimykset, jotka olen kokenut hänen tähtensä, kaiken tämän katkeruus tuo hänet luokseni. Niin, hän on tullut — hän on tarttunut käteeni aivan samoin kuin pimeyden kammiossa, missä ruumiini hänen sitä koskettaessaan valtasi äkillinen väristys: nyt tunnen jälleen saman kosketuksen! Kuka sanoo, ettei hän ole täällä? — Etkö näe, Surangama, että hän on tullut, hiljaa ja salaa?… Kuka onkaan tuo tuolla? Katsohan, Surangama, tällä pimeällä tiellä on tähän öiseen aikaan kolmaskin kulkija.
Surangama
Minä näen, kuningattareni; hän on Kantšin kuningas.