Džaising
Tie on suorana edessäni. Almumalja kädessäni ja kerjäläistyttö armaanani vierelläni minä lähden matkaan. Kuka sanookaan, että tässä maailmassa on vaikea päästä kulkemaan? Jollakin tavoin me saavumme perille — missä ei ole enää mitään lakeja eikä sääntöjä, missä elämän erehdykset ja kärsimykset ovat unohtuneet, missä on vain lepo, ikuinen lepo. Mitä hyödyttävätkään pyhät kirjat ja opettaja ja hänen neuvonsa? — Mestarini, isäni, mitä ovatkaan nämä hurjat puheeni? Minä olen elänyt unessa. Tässä seisoo temppeli, säälimättömänä ja järkkymättömänä kuin totuus. Mitä käskitkään, mestarini? En ole sitä unohtanut. (Vetää esiin veitsensä.) Minä teroitan mieleeni sanojasi, kunnes ne ovat niin terävät kuin tämä veitseni. Onko sinulla vielä jokin käsky minun varalleni?
Raghupati
Poikani, rakkaani, kuinka osaisinkaan sinulle sanoa, kuinka hellästi sinua rakastan?
Džaising
Ei, mestari, älä puhu minulle rakkaudesta! Salli minun ajatella ainoastaan velvollisuuttani! Rakkaus, samoinkuin viheriä ruoho ja puut ja elämän musiikki, on olemassa vain maailman pintaa varten. Se tulee ja menee kuin unennäkö. Mutta sen alla lepää velvollisuus kuin karu kivikerrostuma, kuin suunnaton kuorma, jota ei kukaan kykene liikuttamaan.
Poistuvat.
XI
Govinda ja Tšandpal.
Tšandpal