Istun lattialla ikkunani ääressä ja vahdin autiota katua.
Halki pimeän yön toistan toistamistani: "Minä se olen, epätoivoinen vaeltaja, minä se olen."
9
Kun yksin illansuussa kuljen lemmenkohtaukseeni, eivät linnut laula, tuuli ei tuulahda ja huoneet ovat hiljaiset kadun kahden puolen.
Kuulen omien pohkeitteni kaiun joka askeleella ja arastun.
Kun istun parvekkeellani ja kuuntelen hänen askeliaan, ei puunlehti lepata ja virran vesi on liikkumaton kuin miekka uneen uupuneen sotilaan polvilla.
Oma sydämeni lyö kiihkeästi. En tiedä, kuinka sitä hiljentäisin.
Kun lemmittyni tulee ja istuu vierelleni, kun ruumiini värisee ja silmäluomeni painuvat umpeen, silloin yö pimenee, tuuli puhaltaa lampun sammuksiin ja pilvet heittävät huntunsa yli tähtien.
Oman poveni hohtokivi kiiltää ja valaisee. En tiedä, kuinka sitä piilottelisin.
10