Silloin tulevat sinun sanasi kaikkien minun linnunpesieni laulussa sinkoamaan ja sinun säveleesi tulevat minun tuuheiden lehtojeni kukkasina puhkeamaan.
20.
Henkeni harhautui, ah, lotoksen kukintapäivänä, enkä minä tiennyt siitä. Minun korini oli tyhjä ja kukka jäi hoitamatta.
Vain silloin tällöin lankesi murhe minun päälleni, minä valvahdin unestani ja tunsin oudon, ohimenevän tuoksun henkäyksen hyvähajuisessa etelätuulessa.
Tuo haihtuva sulous teki minun sydämeni kaihosta kipeäksi, ja minusta tuntui, että se oli kesän kiimainen henki, joka etsi täyttymystään.
Minä en tiennyt vielä, että se oli niin lähellä, että se oli minun ja että täydellinen sulous oli puhjennut kukkaan minun oman sydämeni syvyydessä.
21.
Minun on venhoni vesille lykättävä. Haikein hetkin vierii aika rantamalla — voi minua!
Kevät kuihtuu kukkineen ja jättää jäähyväisensä. Ja minä varron ja vitkastelen turhien, lakastuneiden lehtien taakan alla.
Aallot hyrskyävät ja keltaiset lehdet lentelevät pitkin viimeisen ruohotörmän rantaa ja putoavat.