Mutta siellä, missä kaartuu ääretön taivaankansi, jonne sielu lentoon singahtaa, siellä vallitsee valkea, tahraton kirkkaus. Siellä ei ole päivää eikä yötä, ei muotoa eikä värejä, eikä koskaan, koskaan sanaakaan.
68.
Sinun auringonsäteesi tulee alas tämän minun maani pinnalle, se pysyy pitkän, armaan päivän minun ovellani ja kantaa takaisin sinun jalkojesi juureen pilvet, jotka ovat minun kyynelistäni, huokauksistani ja lauluistani muodostuneet.
Reippaalla suloudella sinä viskaat kosteiden terhenien vaipan ympäri tähtipovesi ja loihdit sen lukemattomiin muotoihin ja poimuihin ja väreihin, jotka aina vaihtelevat.
Se on niin kevyt ja liihoitteleva ja hieno ja tumman kyyneleinen, sillä sinä rakastat sitä; sinä Kirkas ja Säteilevä! Ja siksi saa se verhota sinun valkean ja seesteisen valosi huolihunnuillaan.
69.
Sama elämän vuo, joka yötä päivää kautta valtimoitteni virtaelee, virtaa kautta maailman ja karkeloi poljennollisin mittasuhtein.
Sama elämä se on, joka halki maan tomun hilpeänä purkautuu lukemattomiksi ruohonkorsiksi ja puhkee lehti- ja kukkalaineiden kohinaksi.
Sama elämä se on, jota kuoleman ja syntymisen, luoteen ja vuoksen valtamerinen kehto keinuttaa.
Tunnen jäsenieni säteilevän tämän elämän koskettaessa maailmaa. Ja minä ylpeilen niiden aioonien elämäntykinnästä, joka tällä hetkellä kautta valtimoitteni karkeloi.