Tuo sinun ja minun suuri ilmennyksemme on kaartanut kaiken taivaankannen. Sävelet, sinua ja minua helkkyväiset, värähyttelevät ilmoja, sinua ja minua kätkien sekä etsien vierivät aikakaudet.
Hän, tuo sisin, on herättänyt minun olentoni salaisella kosketuksellaan.
Hän heittää tenhonsa näiden silmien yli ja soittaa iloisena sydämeni kieliä, vuoroin nautinnon, vuoroin tuskan sävelmillä.
Hän kutoo maljan huntua kullan ja hopean, sinisen ja vihreän haihtuvista väreistä, hän sallii sen poimujen läpi kuultaa jalkojensa, joita koskettaen oma itseni minulta unohtuu.
Päivät tulevat, aikakaudet menevät, mutta hän liikuttaa yhäti sydäntäni moninimisenä ja monessa valepuvussa, monissa ilon ja surun sirpaleissa.
73.
Kieltäymys ei tuota minulle vapautusta. Nautinnon tuhansissa siteissä tunnen vapauden itseäni syleilevän.
Sinä tarjoat minulle aina raikasta, aina eriväristä ja erituoksuista viiniäsi ja täytät maallisen maljani piripinnoilleen.
Minun maailmani sytyttää sadat eri lamppunsa sinun liekistäsi ja asettaa ne temppelisi alttarille.
Ei, en koskaan tahdo lukita aistieni ovea. Näkemisen, kuulemisen ja koskettamisen riemut kantavat sinun riemujasi.