Eräällä saarella nähtiin norsu, jolla oli komeat torahampaat, eräällä toisella melkoisesti pitkällä saarella nähtiin koko lauma punaisia puhvelia, jotka ovat pienempiä ja yleensä aivan erilaisia kuin ne mustat puhvelit, joita on maanosan itätienoilla.
Korkeammat ja metsäisemmät saaret olivat täynnä apinoita. Kun kahisi pensaissa, näki usein jonkunlaisen suuren, partaisen apinan, joka seisoi pystyssä.
Mutta tätä luonnon moninaisuuden ja rikkauden nauttimista häiritsivät alinomaiset vaarat ja verenhimoisten villien hyökkäykset. Ihminen oli ainoa kauhea ja inhottava olento tässä lämpöisen ilman-alan paratiisillisessa loistossa ja komeudessa, ja alinomainen pelko ja kuolemanvaara teki mahdottomaksi täydellisesti voida iloita luonnon kauneudesta.
Kun tultiin lähemmä joen suuta alkoivat villit näyttää ampuma-aseita ja nyt tuli vaara monta kertaa suuremmaksi. Niinpä oli Stanleyllä kerran eräässä villien hyökkäyksessä äkkiä kolme kanoottia ihan edessään ja hän näki yhdeksän kiiltävää kiväärinpiippua ojennettuina itseään kohden. Kun hänellä oli paikkansa veneen etukeulassa voidakseen johtaa retkikunnan matkaa alas virtaa, tuli hän pian tähtäyspilkuksi vielä useammille, kun nopeasti esiin rientävät kanootit puoliympyrässä lähestyivät. Mutta kuten useammissa muissakin tilaisuuksissa pelastui hän nyt siten että itse hänen näkönsä herätti vihollisissa kummastusta. Jos hän olisi ollut musta, olisi hän aikoja sitten ollut tapettu, mutta nyt, kuten usein ennenkin, oli uteliaisuus väkevämpi kuin viha ja verenhimo, niin että keskellä taistelua raukesi käsi jousta virittämästä tai keihästä heittämästä. Myös nytkin kun villien pyssynhanat olivat vedetyt ja sormet olivat koskettamaisillaan surmaa tuottavaan liipaisimeen, vajosi vihollinen katselemaan tuota hiljaista ja liikkumatonta haamua, joka lienee tuntunut heille yhtä kummalliselta kuin joku niistä kuvitelluista olennoista, joita esi-isiltä perityt sadut olivat heille kuvailleet — "valkoista!"
Pieninkin liikahdus olisi luonnollisesti saattanut hänelle silmänräpäyksessä kuoleman. Ei ollut lainkaan hauskaa istua ja tuntea olevansa tähtäyspilkkuna niin monelle kiväärinluodille, mutta se oli viisainta mitä voi tehdä. Kun hän siten oli ison maanasukas-joukon uteliaisuuden esineenä, oli Frank herättänyt samallaista kummastusta villijoukossa, joka väijyi heitä toiselta sivulta ja retkikunnan aasit saivat myös kunnian tulla töllistellyiksi. Lopulta alkoi taistelu raivoamaan, mutta oikea silmänräpäys oli mennyt; villit tulivat voitetuiksi ja ajettiin pakoon.
Pahinta oli että asiain niin ollen oli mahdotonta ostaa mitään ruokavaroja. Kuinka niitä voi saada kun heidän ääneensä kohta vastattiin kuolettavilla luodeilla. Usein katsoivat he senvuoksi nälkäkuolemaa silmiin.
Kova onnettomuus. Uledin rikoksellisuus.
Mutta mitä edemmäs he pääsivät keski-Afrikan aarniometsistä ja lähestyivät rannikkoa, sitä vähemmiksi tulivat vihollisuudet ja lakkasivat viimein kokonaan, niin etteivät maan-asukkaat enää estäneet heidän matkaansa. Vaihtokauppa oli laimentanut näiden kansojen luonnollista julmuutta, niin etteivät he enää kohdelleet muukalaisia villipetojen raivolla. Sen sijaan tulivat vaarat joella suuremmiksi.
Ei ollut enää heillä kuljettavana tuo komea, salaperäisen kaunis joki, jonka rauhallista, tasaista pintaa he olivat kulkeneet lähemmä sataviisikymmentä penikulmaa. Sen sijaan oli heillä nyt kauhea virta. joka syöksi pitkin jyrkkää uraa ja jota patosivat laavasärkät, esiinpistävät kallioharjut ja rivittäin kauhean suuret paadet, niin että virta sai kierrellä ja polveilla syvien onkaloiden kautta, laskeakseen sitten alhaisempia maita pitkin pitkässä koskijaksossa.