Muutamia tuntia myöhemmin laskivat he leveän sataman kautta valtamereen, sivistyksen siniselle alueelle!
Kun Stanley kääntyi takaisin luodakseen viimeisen jäähyväissilmäyksen mahtavaan virtaan, jonka ruskeilla vesillä he olivat kokeneet ja kärsineet niin paljo, hän näki tämän väristen ja nöyryytettynä lähestyvän valtameren rantaa, valtameren, jonka ääretöntä alaa ja rajatonta laajuutta vastaan joki, niin kauhealta kuin sen voima ja peljättävältä kuin sen raivo oli näyttäytynytkin, kuitenkin oli ainoastaan vesipisara. Ja hän tunsi sydämensä olevan täynnä riemua, kun hän näki ajatuksissaan uuden ajan sivistyksen valon ja aarteiden kanssa lähestyvän neekerien maan-osaa, jonka läpi sen mahtavin virta, jota hän nyt oli seurannut sen lähteestä mereen saakka, kulki niinkuin leveä avonainen tie.
Taas Sansibariin.
Sittenkuin he höyryveneellä muutaman tunnin olivat kulkeneet pohjoiseen päin Kongon suusta, he laskivat kauniisen Kabinda-lahteen, jonka eteläisellä rannalla samanniminen kaupunki Nyoyon maassa sijaitsee. Retkikunta otettiin mitä sydämellisimmästi vastaan ja Stanley itse sai asua eräässä puutarhain ympäröimässä majassa, josta näki ihanaa merta, ja väestö majoitettiin suureen majaan vastapäätä, toisella puolen lahtea.
Kun hän seuraavana aamuna meni tervehtimään väkeänsä, huomasi hän että eräs wangwanoista oli kuollut auringon nousun aikana ja kun hän tutki muiden sairaiden tilaa, kävi selväksi ettei hän vielä saisi mitään lepoa ja että hänen, pelastaakseen heidän henkeään, tulisi olla uutteran ja virkun. Väkiraukalla ei ollut enää mitään vaaroja, jotka olisivat voineet heitä herättää heidän uneliaasta haluttomuudestaan, joka heille oli yhtä tuhoatuottavaa, kuin yöllinen uni sille joka matkustaa lumenpeittämällä erämaalla. Majoitettuina kaikki yhdessä hauskaan parakkimaiseen rakennukseen kaikkine mahdollisine mukavuuksineen ja varustettuina ruoalla, vaatteilla, polttopuulla ja monilla ylellisyystavaroilla, ei heille jäänyt mitään tehtävää ja seuraus tästä oli että pikainen muutos kaikesta työstä ja kaikesta toimeliaisuudesta raukaisi heitä ja saattoi heidät tuikean unen tilaan, josta oli vaikea saada heitä hereille.
"Haluaisitteko päästä takaisin Sansibariin, pojat?" Stanley kysyi.
"Voi, se on kaukana. Älä puhu siitä, herra. Me emme koskaan enää näe sitä", he vastasivat.
"Mutta te kuolette, jos te jatkatte tällä tavoin. Herätkää — näyttäkää olevanne miehiä."
"Voiko ihminen taistella Jumalaa vastaan? Kukapa kuolemaa pelkäisi? Anna meidän kuolla rauhassa ja mennä lepoon ijäksi", he vastasivat.