"No niin, vie paljo aikaa opettaa teitä luottamaan isänne lupaukseen. Minä olen teille sanonut uudestaan ja yhä uudestaan ettei mikään voi saattaa minua rikkomaan teille tehtyä lupaustani viedä teidät kotiinne. Te olette olleet uskollisia minua kohtaan ja minä olen oleva uskollinen teitä kohtaan. Jos me emme voi saada laivaa, joka voi viedä meidät perille, olen minä kulkeva koko matkan jalkaisin teidän kanssanne, siksi kunnes minä voin näyttää teidät ystävillenne Sansibarissa."
"Nyt me olemme iloisia ja kiitollisia, herra."
Stanley ei nähnyt yksiäkään surullisia kasvoja tämän päivän jälkeen, ja kapteeni ja hänen upseerinsa huomasivat myöskin kuinka kansa kaiken ulkomuotonsa puolesta parani ja tuli paremmalle mielelle tämän silmänräpäyksen jälkeen.
Marraskuun 6 p. oli Industry varustettuna ja valmiina lähtemään Sansibariin.
Kolmen viikon päästä heillä oli Sansibarin palmuja kasvava saari näkyvissä ja iltapuoleen samana päivänä he laskivat suoraan satamaan.
Kun Stanley katseli wangwanoita ja huomasi sen ilon, mikä nyt täytti kaikki, hän tunsi olevansa enemmän kuin tyytyväinen siihen että oli uhrannut useampia kuukausia saattaakseen heitä kotiin. Sairaat olivat, paitsi yhtä, kaikki parantuneet ja näyttivät niin terveiltä ettei kukaan, joka ei varmaan tiennyt sitä, olisi voinut uskoa heidän olevan samoja eläviä luurankoja, joita he olivat laahustellessaan ympäri Boman kaduilla.
He näkivät ihastuksella hyvin tutut lahdet ja poukamat, tuoksuvat rannat ja punertavat kukkulat. Taas riemastuivat heidän silmänsä nähdessään ne paikat, mitä he usein olivat epäilleet koskaan tulevansa näkemään, tuon korkeahkon vuorenharjun, jonka juurella he tiesivät kotinsa ja pienen puutarhansa sijaitsevan, nähdessään hyvintunnetut kukkulat Shanganin ja Melindin luona, ja sultanin palatsin suuren neliskulmaisen ryhmän. Jokainen piirre, jokainen talo aina heidän omaan Nyambyynsä saakka, jokainen hyvintunnettu jyrkkä mäentöyrä monine palmu- ja mangopuineen oli heille rikas entisten aikain muistoista.
Kapteeni ei pidättänyt heitä laivassa. Kaikki venheet laskettiin yhdellä kertaa alas ja väki tungeskeli innossaan päästä alas niihin.
Rannalla olijoilla oli hämmästyttävä näky katsella niin monta miestä valkoisissa paidoissa ja turbaaneissa lähestyvän eräästä englantilaisesta sotalaivasta. Olivatko nuo orjia — vai mitä? Ei, orjia he eivät voineet olla, siksi he olivat liika hyvissä vaatteissa. Mutta mitä he sitten voivat olla?
Veneet saapuivat rantaan ja malttamattomat miehet hyppäsivät maalle ja tanssivat riemuiten saaren hietaisella maalla; sen jälkeen he notkistuivat polvineen ja korottivat äänensä, syvästi liikutettuina, kiitoslauluihin Allah'lle!